Kasper Sass harjoittelijaksi EK:n Vihreä kasvu -vastuualueelle

15.03.2024

Kasper Sass aloitti 4.3.2024 korkeakouluharjoittelijana EK:n Vihreä kasvu -vastuualueella. Harjoittelu kestää kuluvan vuoden loppuun.

Sassin työtehtäviin tulee kuulumaan muun muassa biodiversiteettiin ja kiertotalouteen liittyvien tehtävien valmistelua ja koordinointia sekä EU-ympäristötavoitteiden vaikuttamistyön tukitehtäviä.

Turun yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa opiskeleva Sass on opinnoissaan perehtynyt esimerkiksi kestävään liiketoimintaan. Lisäksi hän on kartuttanut juridista työkokemusta erilaisissa harjoitteluissa. Valmistumisen jälkeen hänen opintonsa jatkuvat Hankenilla suoritettavassa maisteriohjelmassa.

”Odotan, että pääsen työskentelemään Suomen elinkeinoelämän kannalta merkityksellisten hankkeiden parissa. Vihreään kasvuun liittyvät seikat kuuluvat vahvasti omiin mielenkiinnon kohteisiini, ja niiden sekä liittojen kanssa työskentelyn osalta varmasti löytyy tulevan vuoden aikana paljon uutta opittavaa”, Sass kertoo.

”Kasper aloittaa korkeakouluharjoittelijana EK:n Vihreän kasvun yksikössä erittäin mielenkiintoisena aikana: Hallitusohjelman mukaisesti moni kansallinen ympäristölainsäädäntö on uudistettavana, jotta voimme varmistaa vihreän siirtymän investointien sujuvan etenemisen Suomessa. Lisäksi kevään EU-vaalit ja uusi komission työohjelma tuo työhömme vahvan EU-oikeudellisen ulottuvuuden ilmasto-, energia- ja ympäristöpolitiikassa”, pohtii Sassin harjoitteluohjaaja, johtava asiantuntija Minna Ojanperä, ja jatkaa:

”Tällaisina taitekohtina Kasper pääsee näkemään läheltä, miten yritysten toimintaympäristöä tulevina vuosina määrittävä sääntely syntyy ja miten voi oikeasti tehdä työtä, jolla on suuri yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Olen täysin varma, että hän saa harjoittelusta erinomaisen lähtökohdan työuralleen.”

Tervetuloa EK:lle Kasper!