Suomalaiset tutkinnot kansainvälisille koulutusmarkkinoille

17.12.2015

Eduskunta hyväksyi 15.12.2015 lain, jonka myötä suomalaisia korkeakoulututkintoja voidaan myydä kansainvälisillä koulutusmarkkinoilla.

— Suomalaisella koulutuksella on maailmalla hyvä maine. Kysyntää on ja siihen voidaan nyt vihdoin vastata, iloitsee EK:n koulutusasiantuntija Marita Aho.

USA, Iso-Britannia, Australia ja mm. Uusi-Seelanti vastaanottavat vuosittain miljoonia kansainvälisiä opiskelijoita maksulliseen koulutukseen. Suomessa koulutus on ollut opiskelijalle tähän asti maksutonta riippumatta hänen kotimaastaan. Lainmuutos säätää vuodesta 2017 alkaen 1500 euron vuosittaisen vähimmäismaksun EU:n ja ETA-alueen ulkopuolelta tuleville. Korkeakoulut päättävät lopullisesta hinnoittelusta itse. Maksua saa alkaa periä jo ensi vuoden alusta.

Erityisesti kehittyvissä maissa on valtava tarve nostaa väestön osaamistasoa. Eri alojen osaajista on huutava pula. Kokonaiset sektorit kuten terveydenhuolto vaativat kehittyäkseen mittavia panostuksia koulutukseen. Jatkossa niitä voidaan toteuttaa niin, että opiskelija saa suomalaisen yliopiston tai ammattikorkeakoulun myöntämän tutkintotodistuksen. Aina ei tarvitse lähteä kauas opintielle, vaan suomalainen oppilaitos voi perustaa ns. sivukampuksen opiskelijan kotimaahan. Koulutusta voidaan antaa myös verkossa.

— Oli korkea aika purkaa lainsäädännön esteet tutkintokoulutuksen myynniltä korkeakoulutuksessa. Seuraavaksi esteet puretaan ammatillisen koulutuksen vienniltä, toivoo Aho.