Suomalaiskeksintö kiinnostaa autoteollisuutta

29.10.2013

Suomeen syntyy pieniä kasvuyrityksiä yllättäville aloille. Autoteollisuutta kiinnostava maailman tarkin hiukkaslaskuri kehitettiin Helsingin yliopiston fysiikan laitoksen ja Airmodus -yrityksen yhteistyössä. Keksinnöstä ja yrityksestä kerrotaan ensi torstaina ilmestyvässä Prima-lehdessä.

Airmoduksen hiukkaslaskuri sai alkunsa ilmakehätutkijoiden tarpeesta mitata pienempiä hiukkasia kuin mihin kaupalliset laitteet pystyivät.

Akatemiaprofessori Markku Kulmala tutkijaryhmineen halusi selvittää, miten ilmakehän aerosolihiukkaset muodostuvat. Koska siihen ei ollut laitetta, se päätettiin kehittää. Kun tutkijat havaitsivat asian kiinnostavan muitakin kuin heitä, he näkivät hankkeessa bisnesmahdollisuuden.

Nyt Airmodus toimii Helsingin yliopistolta vuokraamissaan tiloissa. Siellä on kehitetty laite, joka on maailman tarkin hiukkaslaskuri. Sen avulla tutkijat näkevät kaikkein pienimmätkin yksittäiset ilmassa leijailevat aerosolihiukkaset.

– Airmodus tavoittelee lähitulevaisuudessa nykyistä vankempaa jalansijaa tiedemarkkinoilla ja se pyrkii avaaman uusia ovia teollisuuteen. Yrityksen hiukkaslaskurista ovat jo kiinnostuneet muutkin kuin tiedeyhteisöt, kertoo toimitusjohtaja Joonas Vanhanen.

– Pienimmänkin hiukkasen terveysvaikutukset voivat olla suuret, koska se on helppo hengittää syvälle keuhkoihin. Autoteollisuuden päästömittauksissa vaaditaan jo, että pieniä hiukkasia mitataan. Se on luonut meille markkinat sinne.

Nyt kuusi henkilöä työllistävä yritys tutkii koko ajan uusia markkinoita. Kasvu vaatii kuitenkin varovaisuutta, sillä hankkeet ovat kalliita ja edellyttävät suurta markkinapotentiaalia.

– Keskitymme mittalaitteiden kehittämiseen, myymiseen, huoltamiseen ja kalibroimiseen. Muun olemme ulkoistaneet, Vanhanen kertoo.

Lue juttu digi-Primasta