Yrittäjänpäivä valtasi Kampin

05.09.2015

Vuosittaisen Yrittäjänpäivän pääjuhlaa vietettiin tänä vuonna Helsingin Kampissa. Narinkkatorilla järjestetty katujuhla täytti yrittäjäpatsaan ympäristön.

Pääjuhlan järjestelyistä vastasi tänä Taloudellinen tiedotustoimisto TAT. Niinpä tapahtuma oli suunnattu erityisesti nuorille. Katujuhlassa kuultiin, miten unelmia voi toteuttaa yrittäjyyden avulla. Paikalla oli yrittäjiä käsityöläisistä liikeideasparraajiin ja inspiroiviin puhujiin.

Tapahtumaa vauhdittivat nuorten yrittäjien turvallisuus- ja muotinäytökset. Lisäksi juhlassa saivat esiintymisvuoon kolme nuorta rap-artistia.

Valtiovaltaa tilaisuudessa edusti juhlassa puhunut pääministeri Juha Sipilä.

Pääjuhlan lisäksi päivää juhlitaan ympäri Suomea erilaisissa tapahtumisssa.

Yrittäjän päivää on vietetty syyskuun 5. päivänä vuodesta 1997 alkaen. Päivän päätapahtuman vastuullinen järjestäjä on Yrittäjän Päivä -säätiö. Säätiön toiminnan tarkoituksena on yrittäjätoiminnan tukeminen ja yrittäjyyden arvostuksen edistäminen. Sen taustavoimina on laajasti Suomen elinkeinoelämää ja yrittäjätahoja. Myös EK on edustettuna säätiön hallituksessa.