Viikon kysymys: Mitä tarkoittaa tuotannon volyymi?

16.12.2015

Aikaisempina vuosikymmeninä oli tärkeää häivyttää tuotantoluvuista sellainen kasvu, mikä kuvasti vain korkeaa inflaatiota, vastikkeetonta hintojen nousua. Volyymin kasvu tarkoitti reaalista kasvua, mikä kertoi missä mennään, kun hinnat olivat lähteneet omille teilleen.

Volyymi lasketaan euroissa

Volyymi ei kuitenkaan tarkoita varsinaista määrää, kuten kiloja tai kappaleita, vaan volyymia tarkastellaan euroissa. Se eroaa määrän seuraamisesta myös siten, että siinä pyritään ottamaan huomioon laadullinen kehitys. Jos laatu paranee, volyymin pitää kasvaa, vaikka tuotantomäärät pysyisivät ennallaan. Vastaavasti laadun heikentymisen pitäisi vaikuttaa volyymia alentavasti, mutta tämä on nopean teknisen kehityksen aikana harvinaisempi tilanne.

Laadunmittaus tärkeää

Todellisen kehityksen kuvaamiseksi volyymin mittaus on siis tärkeää myös alhaisen inflaation aikana. Laadun mittaaminen täsmällisesti on kuitenkin usein mahdotonta. Tuotteiden teknisten parannusten perässä ei tahdo pysyä, mutta vielä vaikeampaa on määritellä vaikkapa tuotteen arvoa kohottava tyylikkyys.

Tuotannosta vähennettävä inflaatio saadaan hintaindekseistä

Käytännössä eri tuoteryhmien hintakehityksistä tehdään suuri määrä hintaindeksejä, jotka kuvaavat inflaatiota eli sitä hintojen nousua, mikä ei johdu parannuksista. Kun tämä hintojen nousu vähennetään tuotannon kehityksestä, saadaan volyymi, joka lähtökohtaisesti on jotain aivan muuta kuin määrällinen kasvu.

Käytännössä on tilanteita, joissa laadun määrittelyä ei kyetä tekemään. Mitattu inflaatio on tällöin suurempaa kuin sen todellisuudessa kuuluisi olla. Myös volyymin kasvu on vastaavasti pienempää, kuin sen tulisi olla, jos kaikki laadun parannukset olisivat määritelmän mukaisesti otettu huomioon.

Oma erityistilanteensa syntyy siitä, että öljyn hinnan lasku alentaa yleistä hintakehitystä ja tuotteiden hinnat voivat alentua laadun parannuksista huolimatta.

*****************************

Talouskeskiviikon blogi: Synkkenevätkö suhdanteet?