Jenni Ruokonen bloggaa: Oman elämänsä kasvuyrittäjä

12.11.2015

Näinä päivinä kasvuyrittäjyystapahtuma Slush kokoaa Helsinkiin suuren joukon ihmisiä, joilla on uusia liiketoimintaideoita, sijoitussuunnitelmia ja paloa kehittää omaa ja toisten toimintaa eteenpäin. Marraskuisen hämäryyden keskellä järjestettävä Slush on kasvanut huikeaksi areenaksi, jossa yrittäjämäistä asennetta löytyy 15 000 osallistujalta lähes sadasta eri maasta.

Jenni Ruokonen

Jenni Ruokonen toimii työvoimapolitiikan asiantuntijana EK:ssa

Vaikka et kuuluisikaan tapahtuman kohderyhmään tai et haaveile oman yrityksen perustamisesta, hyödyt takuulla yrittäjämäisestä asenteesta omassa työssäsi tai töitä hakiessasi. Elinkeinoelämän keskusliitto EK nosti yrittäjämäisen asenteen yhdeksi tulevaisuuden tärkeimmäksi teemaksi Oivallus-ennakointihankkeessaan muutama vuosi sitten. Yrittäjämäisesti asennoituva henkilö hakee vaihtoehtoisia ratkaisuja, tarttuu ennakkoluulottomasti toimeen ja uskaltaa kokeilla virheitä pelkäämättä ja niistä oppien. Hän vilkuilee ahkerasti ympärilleen ja ymmärtää, että oman ammattitaitonsa ohella kannattaa lyöttäytyä yhteen muiden alojen asiantuntijoiden kanssa ja rakentaa ryhmässä yhteistä osaamista.

Edellä mainitut piirteet ovat etu nykyisessä työelämässämme, jossa tarkkojen ohjeiden sijaan on yhä enemmän suuria suuntaviivoja ja vaihtelevia tilanteita. Jokaisessa työpaikassa tulee päivittäin eteen kysymyksiä, jotka on ratkaistava nopeasti. Suhtaudummeko tällöin aktiivisesti ja itsenäisesti vai odotammeko muualta tulevia toimintaohjeita? Toimimmeko aina saman perinteisen tavan mukaan vai rohkenemmeko kokeilla uusia tapoja? Osaammeko kysyä neuvoa työkaverilta, joka tavallisesti ei toimi asian parissa ja näin hän voisi näin tuoda tuoreen näkökulman ja esittää ennalta-arvaamattomia kysymyksiä?

Yrittäjämäinen asenne ei siis tarkoita vain perinteisessä mielessä yrittäjäksi ryhmistä, vaan se on ajatusmaailma, jossa yhdistyy vaihtoehtojen näkeminen ja rohkeus yrittää. Jokaisella meistä on mahdollisuus vahvistaa niitä itsessämme. Niin teki myös Oivallus-hankkeen silloinen projektipäällikkö, joka hankkeen jälkeen ryhtyi yrittäjäksi!

Lue tarkemmin aiheesta: Oman elämänsä kasvuyrittäjä