Timo Vuori: Kauppapolitiikan kuumat EU-teemat – Kiina, USA ja globaalin etelän kasvumarkkinat

23.09.2026

Geopolitiikan jännitteet jatkuvat, kun EU pohtii keinoja puuttua Kiinan ylituotantoon. Myös USA pitää Eurooppaa yhä varpaillaan.  Samaan aikaan EU hakee uusia kasvumarkkinoita Latinalaisen Amerikan ja Aasian kauppasopimuksista. Tuorein uutinen koskee Filippiinien kanssa saavutettua neuvottelusopua.

Kiina jatkaa EU:n haastamista maailmankaupassa. Kiristyvä kilpailu kohdataan yhä useammin myös eurooppalaisilla kotimarkkinoilla.

Kiina kasvattaa teknologista edelläkävijyyttä, mutta myös valtion ohjausvaikutus on entisestään lisääntynyt. Kiina tarjoaa yrityksilleen valtiontukia jopa 9-kertaisesti EU:n tukiin verrattuna, osoittavat tuoreimmat OECD:n selvitykset. Silti Kiina ei ole valmis puuttumaan ylituotantoonsa.

Kovimmat arviot Brysselin kabineteista uskovat EU:n ja Kiinan voivan ajautua pian jopa avoimeen kauppasotaan. Komissio suunnittelee sääntelyä, jolla puuttua Kiinan ylituotantoon. Jos niitä toimeenpannaan, on pakko varautua Kiinan vastatoimiin.

Julkisuudessa on nostettu esiin mahdollisina toimenpiteinä  mm. seuraavia:

  • ylikapasiteettiin vastaava väline
  • yritysten toimitusketjujen hajauttamista edistävä väline
  • vaihtoehtoisiin hankintalähteisiin siirtymistä tukevan rahaston luominen.

Säilyykö tullisopu USA:n kanssa – miten edetään Kanadan suuntaan?

EU on yhä odottavalla kannalla USA:n suunnalla. Trump on aloittanut tullisodan Kanadan kanssa, vaikka välivaalit ovat nurkan takana. Onko EU seuraavana vuorossa?  Ja millaisen kumppanuuden EU ja Kanada pystyvät muodostamaan vastavetona USA-jännitteille?

Eurooppa on täyttänyt omat USA-velvoitteensa ns. Turnberry-diilistä ja luvannut nollatullit amerikkalaisille tavaroille. Eurooppalaisyrityksiä koskevat tullit USA:ssa ovat nyt pääasiallisesti alle sovitun 15 prosentin, mutta teräs ja sen johdannaiset valitettavasti poikkeavat tästä. Samoin lääkkeisiin liittyy erilaisia uhkakuvia.

EU menestyy kauppaneuvotteluissa

Kolmas kova EU-teema tänä syksynä on talouskasvun kiihdyttäminen erilaisin kauppa-, investointi- ja teollisuuspoliittisin toimin. Uusia kauppasopimuksia on tulossa voimaan Australian, Intian ja jopa Indonesian kanssa.

Tuorein hyvä uutinen koski tällä viikolla saatua neuvottelusopua Filippiinien kanssa. Aikanaan voimaan tullessaan Filippiinien kauppasopimus tarjoaa suomalaisyrityksillekin kasvupotentiaalia esimerkiksi energia-alalla, ympäristöteknologioissa, jätehuollossa ja kiertotaloudessa sekä infrahankkeissa. Digitalisaatiota koskevaa palvelukauppaa helpotetaan, mikä avaa uusia mahdollisuuksia ohjelmisto-, tietoliikenne- ja kyberturvallisuusyrityksille. Filippiinit nähdään lupaavana kohteena myös suomalaiselle terveys- ja koulutusalalle.

Eurooppa seilaa siis geopolitiikan vaativassa karikossa, mutta onnistumisiakin on saatu. Maailmantalouden epävarmuudesta huolimatta Suomelle avautuu paljon uusia mahdollisuuksia vauhdittaa vientivetoista kasvua. Nyt on aika takoa, eikä ihmetellä maailmanmenoa!