Elinkeinoelämän järjestöt: Korkeakoulujen rahoitusmalleihin esitetyt uudistukset kannatettavia

EK, Keskuskauppakamari, Perheyritysten liitto ja Suomen Yrittäjät pitävät yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rahoitusmalleihin esitettyjä muutoksia kannatettavina, sillä ne kannustavat nostamaan koulutuksen laatua, uudistamaan osaamista sekä parantamaan työvoiman saatavuutta.

Korkeakoulujen rahoitusmalleja pohtineen työryhmän ehdotus luovutettiin opetusministerille 24.10. Työryhmä esittää, että suoritetut tutkinnot, opiskelijoiden työllistyminen sekä aikuisopiskelijoille tarjottava jatkuva oppiminen vaikuttaisi nykyistä voimakkaammin yksittäiselle korkeakoululle myönnettävään rahoitukseen.

Suomi kohtaa lähivuosina ennennäkemättömät tarpeet uudelleenkouluttaa työelämässä jo olevia ihmisiä. Siksi on elintärkeää, että jatkuvan oppimisen painoarvoa kasvatetaan korkeakoulujen rahoituskriteerinä.

Rahoitusmallien uudistaminen ei kuitenkaan yksin riitä. Korkeakoulujen on välttämätöntä saada jatkuvan oppimisen toteuttamiseen myös täydentävää yksityistä rahoitusta. Siksi elinkeinoelämän järjestöt kannattavat työryhmän esitystä siitä, että avoimen korkeakoulutuksen maksullisuuteen tulisi lisää joustoja.

Nykyinen 15 euron opintopistekohtainen hintakatto ei kannusta korkeakouluja riittävästi laajentamaan avoimen korkeakoulutuksen tarjontaa. Ylemmistä korkeakoulututkinnoista hintakatto tulisi poistaa kokonaan. Perusopinnoissa kohtuullinen enimmäishinta voitaisiin säilyttää jatkossakin, jotta mahdollisimman moni voisi hyödyntää avoimen koulutuksen väylää tutkintokoulutukseen hakeutumisessa.

Elinkeinoelämän järjestöt pitävät tärkeänä, että rahoitusmallien uudistaminen etenee ripeästi ja työryhmän esittämällä tavalla. Tämä turvaisi korkeakouluille riittävän valmistautumisajan ennen uudistusten toimeenpanoa vuodesta 2021 alkaen.

Lisätiedot:
Elinkeinoelämän keskusliitto EK: johtaja Riikka Heikinheimo, puh. 046 9229 692, etunimi.sukunimi@ek.fi
Keskuskauppakamari: johtaja Johanna Sipola, puh. 050 3521172, etunimi.sukunimi@chamber.fi
Perheyritysten liitto: toimitusjohtaja Auli Hänninen, puh. 0400 415 230, etunimi.sukunimi@perheyritys.fi
Suomen Yrittäjät: digi- ja koulutusasioiden päällikkö Joonas Mikkilä, puh. 045 129 6791, etunimi.sukunimi@yrittajat.fi