Kesällä ollaan lomalla ja tehdään töitä

Kesä on lomailun ja rentoutumisen aikaa. Koululaiset aloittavat hyvin ansaitun kesäloman kesäkuun alussa palatakseen jälleen koulun penkille elokuun puolivälin tienoilla. Tämä rajoittaa lapsiperheissä myös vanhempien oman vuosiloman ajankohdan sijoittamista.

Heinäkuu on yhä suosituin lomakuukausi, sillä Tilastokeskuksen viimeisimmän ajankäyttötutkimuksen mukaan 46 prosenttia työllisten vuosilomapäivistä käytetään tuolloin. Kesäkuulle osuu 18 % lomapäivistä ja elokuussa pidetään 11 prosenttia lomasta.

Kaikki eivät siis käytä ainakaan koko lomaansa keskellä kesää. Teollisuudessakin on paljon työntekijöitä, joiden loma sijoittuu heinäkuuhun, mutta etenkin prosessiteollisuudessa työskennellään kesälläkin juhannusta lukuun ottamatta. Myös rakennuksilla töitä tehdään yleisesti kesän aikana.

Lomalaiset lisäävät monien alojen työmahdollisuuksia. Matkailu- ja ravintola-alalla kesä on sesonkiaikaa ja myös vähittäiskaupassa kesällä riittää kiireitä. Bensiini tekee kauppansa, eikä ruuan ja juoman suhteen ole kesällä tapana säästellä. Palvelualojen kesäsesonkia jatkavat pääosin elokuussa Suomeen saapuvat ulkomaiset matkailijat.

Kesäloma antaa nuorille loistavan tilaisuuden tutustua työelämään. Tänä kesänä EK:n jäsenyrityksiin on tavoitteena palkata 110 000 kesätyöntekijää. Määrällisesti eniten kesätyöpaikkoja nuorille tarjoavat kaupan, teknologiateollisuuden ja kiinteistöpalvelujen yritykset.

Viikon kysymys: Mikä on lomaraha?

Viikon graafi: (tästä voit katsoa animaation uudelleen…)