KIVINET-brändi sulautuu osaksi Team Finland -verkostoa

02.04.2014

Valtakunnallisten KIVINET-kiertueiden järjestämistä ovat leimanneet innostuneisuus, hyvä yhteishenki ja tekemisen meininki.

KIVINET lähti liikkeelle vuonna 2005 EK:n aloitteesta ja pk-yritysten tarpeesta jäsentää monimutkaista kansainvälistymispalvelujen tarjonnan viidakkoa. KIVINET-kiertueiden ja samalla koko brändin päätöstilaisuus pidetään Porissa huhtikuun alkupuolella.

Viiden kiertueen aikana on pidetty eri puolilla Suomea 76 maksutonta tilaisuutta, joihin on osallistunut runsaat 6000 kuulijaa – heistä puolet pk-yrityksistä. Alueellisten tapahtumien järjestelyissä ovat olleet mukana kaikki julkiset kansalliset ja seudulliset kansainvälistymispalveluiden tarjoajat yksityisiä palveluja unohtamatta.

Vuosien mittaan KIVINETin kansallinen painoarvo on vain vahvistunut. Päättyneellä kiertueella tilaisuuksien avauksiin saatiin käyttöön pääministeri Jyrki Kataisen KIVINETiä varten räätälöimä Team Finland -videotervehdys.

Tilaisuuksissa on kuultu pk-yritysten kokemuksia ja keskusteltu avoimesti yritysten vienti- ja kansainvälistymispalvelujen kehittämistarpeista. Viimeisimmällä kiertueella mukana valjastettiin myös Team Finland -verkostot maailmalta, ja tapahtumissa kuultiin muun muassa Saudi-Arabian, Portugalin ja Tunisian lähetystöjen edustajia. He avasivat omien asemamaidensa palvelutarjontaa kansainvälistyville pk-yrityksille.

KIVINET-tilaisuuksilla on myös kannustettu maakuntien yrityksiä mukaan ideoimaan ja kehittämään Team Finlandia. Heitä on myös pyritty osallistamaan esimerkiksi pilottihankkeiden kautta.

Maakuntien pk-yritysten näkemyksiä ja terveisiä on viety suoraan valtiovallalle sekä Team Finland -verkoston strategista toimintaa ohjaavalle Taloudellisten ulkosuhteiden ohjausryhmälle.

Verkoston vahvuus on ollut, että sen toteutuksen ja kustannusten kattamisen päävastuu on ollut ELY-keskusten johdolla ja alueiden Team Finland -verkostoilla. Tilaisuudet on rakennettu talkoovoimin kunkin maakunnan palveluntarjoajien yhteistyönä ja kunkin maakunnan pk-yritysten omista kansainvälistymisen tarpeista.

KIVINET on toiminutkin Team Finlandin ”esiasteena” aikana, jolloin vastaavaa kokoavaa toimintoa ei vielä ollut. Sulauttamalla KIVINET Team Finland -toimintaan selkeytetään palvelu- ja brändiviidakkoa yritysten näkökulmasta taas hieman eteenpäin. KIVINET-tapahtumien malli jatkaa osana Team Finland -toimintatapaa.

KIVINET-verkoston koordinaattorina ja EK:n puolesta kiitän lämpimästi kaikkia KIVINET -tilaisuuksiin osallistuneita tuhansia yrityksiä, Team Finland -verkoston kansainvälistymispalvelujen tarjoajia ja muita yhteistyöhön osallistuneita.