Liikenneinfran suunnittelu tulisi uudistaa

Maailman markkinoilla toimivat suomalaisyritykset edellyttävät maailmanluokan infraa ja logistiikkaa tuotteilleen ja palveluilleen. Sitä edellyttää myös uusien yritysinvestointien ja toimintojen sijoittuminen Suomeen. Pellervon taloustutkimuksen 5.2. julkistaman selvityksen mukaan Suomi jää liikenneinfrassa merkittävästi lähimmästä kilpailijamaasta Ruotsista.

Ruotsi pitää nykyisen tie- ja rataverkkonsa kunnossa ja panostaa ylläpitoon 30 prosenttia enemmän kilometriä kohden kuin Suomi. Ruotsin investointisuunnitelma vuosille 2014–2025 on arvoltaan kuusinkertainen Suomeen verrattuna. Euromääräisesti investoinnit ovat olleet vuositasolla kolme kertaa suuremmat.

Myös Suomessa liikenneinfra tulisi nähdä kilpailukykytekijänä, jota kehitetään suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti. Liikenneverkot on pidettävä hyvässä kunnossa sen sijaan, että kunnon annetaan heiketä ja korjausvelan kasvaa. Tämä edellyttää toki valtiolta rahoituksen lisäämistä, mutta myös rakenteellisia uudistuksia.

Liikenneverkkojen suunnittelu on saatava sellaiselle tasolle, että päätöksenteossa voidaan nojata laajempaan näkemykseen hetkellisen harkinnan ohella.

– Liikennemäärärahoihin tarvitaan vakautta. Yritysten tarpeet on tunnettava paremmin ja ne on otettava priorisoinnin perusteeksi. Yritystarpeet, päätökset ja perusteet saisivat olla analyyseineen liikennehallinnon verkkosivuilla nähtävänä, sanoo EK:n johtava asiantuntija Tiina Haapasalo.

 

perusvaylanpito investoinnit_liikennevayliin