EK:n lausunto selvityksestä taloustietojen viranomaisraportoinnin uudistamisesta – keskitetty tiedonvälitys yrityksille ja organisaatioille

Verohallinto | VH/3261/00.02.00.01/2024 | 9.2.2026

Elinkeinoelämän keskusliitto EK ry kiittää mahdollisuudesta lausua otsikkoasiassa. Lausuntonamme esitämme kunnioittavasti seuraavan.

• VirTa-hanketta ei tule edistää esitetyssä muodossaan, sillä se on yrityksille toteuttamiskelvoton.
• VirTa‑hanke ei kevennä yritysten hallinnollista taakkaa eikä tuo sellaisia hyötyjä, jotka oikeuttaisivat esitetyn laajuiset velvoitteet ja kustannukset. Pelkästään Suomessa sovellettava oma taksonomiansa on yksinkertaisesti liian pieni massa toimijoita, jonka perusteella hankkeesta voitaisiin aidosti saada hyötyjä myös yrityskentän toimijoille.
• Ehdotettu malli lisäisi merkittävästi yritysten hallinnollista taakkaa, kasvattaisi raportoitavan tiedon määrää moninkertaiseksi nykyiseen nähden ja edellyttäisi laajoja sekä kalliita järjestelmä‑ ja prosessimuutoksia ilman, että vastaavia hyötyjä olisi tunnistettavissa.
• Reaaliaikainen raportointi verotuksen tarpeisiin on yrityksille käytännössä mahdotonta ja joillekin yrityksille jopa kiellettyä.
• Hanke edellyttäisi erittäin laajoja lainsäädännöllisiä muutoksia, joiden sisältöä ja ylipäätään tarkoituksenmukaisuutta ja toteuttamiskelpoisuutta ei ole lainkaan arvioitu osana selvitystä. Erityisesti lainsäädännön ja kirjanpidon erot, tietoturva, tekninen toteutettavuus, yritysten erilaiset rakenteet sekä aikataulu edellyttävät huolellista uudelleenarviointia.
• Hanketta ei tule edistää velvoittavana, vaan mahdollinen eteneminen edellyttää hankkeen kokonaisvaltaista uudelleenarviointia, vaiheistusta ja vapaaehtoisuutta.
• EK korostaa, että reaaliaikaista talousseurantaa on edistettävä yritysten omien tarpeiden ja innovaatiot edellä, ei pakottavalla ja kankealla lainsäädännöllä.
•  EK painottaa, että yritysten kustannusten lisäksi myöskään viranomaistoiminnan ja järjestelmämuutosten kustannusten arviointia ei ole toteutettu asianmukaisesti.

Yritysten taloushallinnon kiistatta ensisijainen tehtävä on palvella yrityksen oman liiketoiminnan tarpeita, ei mahdollistaa äärimmäisen laajaa viranomaisraportointia. VirTa-hanke vaikuttaa kuitenkin vastaavan enemmän Verohallinnon tahtoon saada suora pääsy yritysten yksityiskohtaiseen kirjanpitoaineistoon kuin tavoitteisiin hallinnollisen taakan keventämisestä ja viranomaistoiminnan tehostamisesta. Vaikka selvityksessä mainitaan yhden luukun ja yhden kerran periaatteet, itse selvitys ei tue tätä tavoitetta. Tätä tavoitetta ei voida pitää realistisena, sillä hanke olisi pakottava yksipuolisesti vain raportointivelvollisille. Ilman aitoa yhden luukun periaatetta hanketta ei pidä edistää.

Hanke on nykymuodossaan yksinkertaisesti aivan liian laaja hallittavaksi. Ensinnäkin esitetty aikataulu on epärealistinen. OECD:n Tax Administration 3.0 -hankkeen utopia on otettu sellaisenaan ja kritiikittä hankkeen pohjaksi, vaikka kyseinen hanke etenee pienin askelein ja pilotein eikä ole todellisuutta missään päin maailmaa. OECD pohtii esimerkiksi Tax as Code -työvirrassa pilotointia Pillar 2 -sääntelyssä, mikä on sekin nykyisen Pillar 2 -sääntelyn monimutkaisuus huomioon ottaen utopia. Suomessa minimivero on jätetty VirTa-hankkeen ulkopuolelle.

Vastaavanlaisten, mutta huomattavasti pienemmänkin mittaluokan järjestelmien kehittäminen, testaaminen ja luotettava käyttöönotto vie tyypillisesti useita vuosia. Tämä korostuu erityisesti silloin, kun järjestelmän odotetaan palvelevan hyvin laajaa yritysjoukkoa. Mikäli hankkeen mukainen raportointi olisi pakollista kaikille Suomessa toimiville yrityksille, se heikentäisi suomalaisten yritysten ja konsernien kilpailukykyä: hanke lisäisi raportointivelvoitteita eikä vähentäisi olemassa olevaa raportointia.

Toiseksi verotus perustuu lakiin, joten on erikoista, että sen edellyttämät, erittäin perustavanlaatuiset lainsäädäntömuutokset jäävät selvityksen ulkopuolelle, vaikka hanke ei voi edetä miltään osin ilman niitä. Näitä lakimuutoksia ja niiden säätämistä pidetään ikään kuin itsestään selvinä, vaikka selvityksessäkin on mainittu esimerkiksi kirjanpito- ja verolainsäädännön erilaiset tavoitteet.

Selvityksessä ei ole otettu huomioon sitä, että EU-tasolta 1.7.2030 voimaan tuleva, pakottava lainsäädäntö VAT in the Digital Age –paketin (ViDA) myötä aiheuttaa järjestelmämuutoksia ja prosessimuutoksia niin yrityksissä kuin Verohallinnossa. Samanaikaisesti yritykset ovat sitoutuneet useisiin samanaikaisiin ja pakollisiin EU‑uudistuksiin, joilla on suora vaikutus taloushallinnon järjestelmiin ja prosesseihin. Näitä ovat ViDA:n myötä tulevan pakollisen EU-kaupan B-to-B verkkolaskutuksen ja reaaliaikaisen raportoinnin lisäksi myös CSRD / ESRS: laajat kestävyysraportointivaatimukset, uudet tietomallit ja kontrollivaatimukset, Pillar 2– globaalin minimiveron laskenta ja raportointi sekä E‑invoicing / e‑reporting -hankkeet useissa
EU‑maissa samanaikaisesti. VirTa-uudistuksen vaatimat resurssit/funktiot (IT, finance, vero) ovat jo täysimääräisesti allokoituja. Uuden kansallisen raportointimallin lisääminen samaan aikajänteeseen lisää merkittävästi muutos‑ ja toteutusriskiä.

VirTa-hanke on puhtaan kotimainen hanke, eikä edistä kansainvälisyyttä, järjestelmien yhteentoimivuutta eikä kotimaisten yritysten kilpailukykyä. Hanke on myös osittain päällekkäinen VM:ssä tehtävän ViDA-selvityksen kotimaisen selvityksen osalta, eikä siinä huomioida mahdollisen kotimaisen reaaliaikaisen raportoinnin vaikutuksia yritysten tai Verohallinnon toimintaan.

EK kiinnittää huomiota myös siihen, että Verohallinnon oma, monimutkaistuva tulkintakäytäntö on omiaan vaikeuttamaan tavoitteisiin pääsemistä. EK katsookin, että kaikki hankkeen edellyttämät lainsäädäntö- ja tulkintamuutokset ja niiden toteuttamismahdollisuudet tulisi selvittää ensimmäisenä osaa mahdollista jatkovalmistelua ja ennen päätöksentekoa hankkeen edistämisestä. Ehkä juuri näiden muutostarpeiden tunnistamisen laiminlyönti on johtanut siihen, että hanke on irronnut todellisuudesta.

EK kiinnittää erityistä huomiota siihen, että selvityksessä ei ole huomioitu lainkaan hankkeen työryhmissä esiin nostettuja huolia, vaan ne on systemaattisesti sivuutettu.

Selvityksessä mainitaan raportoitavan tiedon laadun parantuminen sekä asiointitarpeen väheneminen. Ehdotusten voidaan kuitenkin odottaa johtavan täysin päinvastaiseen kehitykseen: kun raportoitava tietosisältö laajenee merkittävästi, kasvaa myös neuvonnan tarve sekä jälkikäteisten korjausten määrä samassa mittakaavassa. Vaikuttaisi siltä, että yritysten hallinnollinen taakka muodostuisi entistä raskaammaksi laajentuneiden tietosisältöjen aikaisempaa reaaliaikaisemman raportoinnin myötä, mikä hankaloittavaa raportoitavan tiedon laadun ja oikeellisuuden varmistamista. Lisäksi ehdotuksen mukaiseen raportointimalliin siirtyminen edellyttäisi yrityksiltä merkittävien tietojärjestelmäinvestointien tekemistä ja nykyisten järjestelmä- ja automaatioratkaisujen romuttumista tarpeettomina.

Selvityksessä esitetyn raportoinnin pakottavuus suhteessa raportointivelvollisiin olisi erittäin laajaa, kattaen laajasti yritykset ja myös muut arvonlisäverovelvolliset. Vaikka taloustietojen viranomaisraportoinnin digitalisointiin, yhdenmukaistamiseen ja pitkän aikavälin tehostamiseen liittyviä tavoitteita voidaan sinänsä pitää kannatettavina, nykyisessä muodossaan hanke ei täytä sille asetettuja keskeisiä tavoitteita yritysten näkökulmasta. EK korostaa, että kysymyksessä olisi erittäin laaja ja erittäin kallis hanke raportointivelvollisille ilman mitään takeita siitä, että viranomaisia velvoitettaisiin luopumaan erillisestä raportoinnista. Edetessään hanke edellyttäisi merkittäviä muutoksia yritysten taloushallinnon järjestämiseen kaiken kokoisilla yrityksillä.

Yritysten kokemusten mukaan verohallintojen selvityspyynnöt ovat useissa valtioissa lisääntyneet räjähdysmäisesti sen jälkeen, kun vastaavanlaisia, tosin laajuudeltaan vielä huomattavasti rajatumpia, muutoksia on lähdetty edistämään. Jos kuvatun kaltainen suora raportointi järjestelmästä viranomaisille toteutuisi, tulisi sanktiosäännöksiä uudistaa tätä vastaavasti ja taata se, että viranomaiskyselyiden ja selvityspyyntöjen määrä ei tule räjähtämään ja kyselyt muodostumaan jatkuviksi. Ei ole perusteltua, että kontrolloimattomat tiedot ja niiden oikaisu johtaisivat sanktioihin. Samoin verotarkastusten ja selvitysten määrä pitäisi sitoutua selkeästi minimoimaan. Hanke ei saa johtaa sanktio- ja lisäselvitysautomaattiin.

Ehdotettu raportoitava tietosisältö on täysin suhteeton nykyisiin ilmoitusvelvoitteisiin nähden. Nykyisellään esimerkiksi kuukausittaisella arvonlisäveroilmoituksella raportoidaan enintään 16 tietokenttää. VirTa‑ehdotuksen perusteella raportoitavien tietokenttien määrä nousisi kymmeniin tuhansiin. Tietosisällön laajentamista perustellaan tiedon ”luontevalla” yksityiskohtaistumisella, mutta tämä ei ole hyväksyttävä peruste laajentaa ilmoittamisvelvollisuutta. Raportoitavan tiedon tulee aina perustua siihen, mikä on viranomaisen tehtävän hoitamiseksi välttämätöntä.

Ehdotettu reaaliaikaisempi tai kuukausittainen tilitasoinen raportointi ei ole monille yrityksille käytännössä mahdollista eikä edes juridisesti sallittua. Erityisesti pörssiyhtiöiden osalta julkaisemattomien tulostietojen raportointi olisi ristiriidassa arvopaperimarkkinalainsäädännön ja sisäpiirisääntelyn kanssa. Selvityksessä ei huomioida lainkaan kansainvälisten konsernien erityispiirteitä. Konserniyhtiöillä on raportointivelvoitteita kymmenissä maissa, ja raportointi perustuu usein useiden eri maiden lainsäädäntöihin sekä IFRS- että paikallisiin GAAP vaatimuksiin. Hanke voi johtaa tällaisilla yrityksillä esimerkiksi päällekkäisiin raportointivelvoitteisiin, järjestelmämuutoksiin, joilla ei ole kansainvälisesti vastaavaa tarvetta
sekä dual reporting -tilanteisiin, joissa sekä kotimaiset että ulkomaiset standardit on täytettävä. EK kehottaa Verohallintoa perehtymään uudelleen yritysten aiemmin hanketta koskeneissa työryhmissä antamiin palautteisiin.

Lisäksi selvitykseen liitetty kansainvälinen vertailu ei anna oikeaa kuvaa digitalisaation etenemisestä vertailumaissa. Yritysten kokemusten mukaan nämä hankkeet eivät ole johtaneet aitoon digitalisaatioon, vaan esimerkiksi Hollannissa ja Liettuassa menettely on yritysten näkökulmasta täysin manuaalista. Tanskan AVIRA-projektissa keskusteltiin aluksi yritysten tuloverotuksen automatisoinnista, mutta toteutus osoittautui niin monimutkaiseksi, että siitä päätettiin luopua. Norjassa raportointi tapahtuu lataamalla tiedostoja ja täyttämällä lomakkeita. Virossa esimerkiksi finanssialan yritykset käyttävät pdf-tiedostoja raportointiin, kun taas Iso-Britanniassa ja Tanskassa käytössä on kolmansien osapuolten sovellusratkaisuja. Missään näissä valtioissa raportointi ei tapahdu VirTa-selvityksessä kuvatulla tavalla korkealla automaatiolla suoraan taloushallinnon järjestelmistä.

Alla ovat muut huomiomme.

Ostojen raportointi 5 päivän sisällä on jäsenvaltiolle vapaavalintaista

Raportin sivulla 18 on kirjoitettu, että ”Ostajan on jatkossa raportoitava tiedot viiden päivän kuluessa laskun vastaanottamisesta.” Lause on virheellinen. Ostajan on raportoitava tiedot viiden päivän kuluessa laskun vastaanottamisesta, jos jäsenvaltio ottaa käyttöön ostojen raportoinnin. Suomessa ei ole tehty poliittista päätöstä siitä, otetaanko ostojen raportointi  käyttöön.

EK vastustaa ostojen raportoinnin käyttöönottoa. Oston raportointi 5 päivän sisällä tarkoittaa komissionkin mukaan ainoastaan sen raportointia, että ostolasku on saapunut yritykseen. Ostaja ei raportoimalla ostolaskunsa niin sanotusti hyväksy laskua tai muullakaan takaa vahvista laskun kuulumista ostajan kirjanpitoon.

Käytännössä 5 päivän aikajänne on niin tiukka, ettei missään yrityksessä ehditä tekemään kontrolleja ja vahvistamaan laskun kuulumista yrityksen ostolaskuihin.

Pohdittaessa sitä, ottaako Suomi käyttöön pakollisen ostojen raportoinnin, on tärkeää huomioida myös yritysten lukumäärä, joita muutos koskee. VirTa-muistion sivulla 39 todetaan seuraavasti: Vuonna 2024 EU-maiden välisiä tavara- ja palvelumyyntejä ilmoitti 31 204 arvonlisäverovelvolliseksi rekisteröitynyttä (4,8 %) ja EU-ostoja 117 945 arvonlisäverovelvolliseksi rekisteröitynyttä (18 %) toimijaa. Toisin sanoen, jos ainoastaan EU-myyntien harjoittajien tulee raportoida, muutos koskee runsasta 31 200 yritystä, kun taas ostojen mukaan otto lähes nelinkertaistaisi vaikutuksen kohteena olevien yritysten määrän. Tämä on huomattava hallinnollisen taakan kasvu ilman raportoinnista saatavaa lisäarvoa.

Yritykset eivät luonnollisestikaan halua, että heidän nimiinsä jää viranomaispäässä tieto jostain hankinnasta, jota yritys ei tosiasiassa ole tehnyt. Kun oston raportointi tehtäisiin käytännössä aikataulun vuoksi pakon sanelemana automaatiossa, joutuisi yritys tarkistamaan ja tarvittaessa korjaamaan jokaisen ostolaskun kuulumisen omaan kirjanpitoonsa. Jos ostolasku ei alun perinkään olisi ollut tarkoitettu yrityksen kirjanpitoon, yritys poistaisi ostolaskun sille kuuluvista hankinnoista. Nämä korjaukset tulisivat työllistämään sekä yrityksiä että Verohallintoa huomattavissa määrin ilman, että ostojen raportoinnista on saatavissa siltä toivottua lisäarvoa. On myös tärkeä huomata, ettei ostojen tarkistusta ja jälkikäteisiä korjauksia voida automatisoida, vaan kyse on puhtaan manuaalisesta työstä – jota alun perinkin koko hankkeella pyrittiin välttämään.

Yhteisöhankintaa tai EU-palveluoston käännettyä verovelvollisuutta raportoitaessa kyse on aina paitsi tilitettävästä verosta, myös vähennettävästä verosta. Jos Suomi vastoin EK:n näkemystä päätyisi ottamaan käyttöön ostojen raportoinnin, olisi äärimmäisen tärkeää säätää oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylakiin (OVML) siitä, ettei yhteisöhankinnan tai EU-palveluoston käännettyä verovelvollisuutta korjattaessa Verohallinnolla olisi mahdollisuutta määrätä asiassa veronkorotuksia.

Verohallinnon lähettämät lisäselvityspyynnöt ja hallinnollinen taakka

Tällä hetkellä Verohallinto luovuttaa yrityksiltä saamiaan tietoja mm. PRH:lle, Tilastokeskukselle ja Kelalle. Selvityksessä mainitaan, että VirTa-hankkeen toteuttamisen jälkeen Verhohallinto luovuttaisi yrityksiltä saamaansa tietoa ensimmäisessä vaiheessa Tilastokeskukselle sekä Tulorekisteriyksikölle sekä mahdollisesti myöhemmin Kelalle, eläkeyhtiöille sekä muille viranomaisille. EK:n näkemyksen mukaan Verohallinnon tulisi pyytää yrityksiltä vain veroasioiden hoitamisen kannalta olennaisia tietoja. Tämä ei saa johtaa tietopyyntöjen tarkoituksettomaan lisääntymiseen sekä varmuuden vuoksi uusien tietojen kysymiseen. Tietojen liikkuminen yhden luukun –periaatteen mukaisesti on EK:n mielestä sinällään kannatettavaa, mutta se ei saa johtaa yritysten hallinnollisen taakan tarpeettomaan lisääntymiseen.

Selvityksessä viitataan hallinnollisen taakan keventämiseen, mutta se jää tavoitteessa täysin sivujuonteeksi, sillä raportoitavan tiedon laajentaminen johtaa väistämättä yritysten hallinnollisen taakan moninkertaistumiseen. Selvitys palvelee ainoastaan Verohallinnon tarpeita saada nykyisiä veroilmoituksia ja niiden liitteitä laajemmin ja ajantasaisemmin tietoja, joita voidaan sitten hyödyntää verovalvonnassa.

Yhden luukun ja yhden kerran periaatteet eivät toteudu eikä hanke poista päällekkäistä raportointia, vaan pikemminkin lisää sitä.

Muistion sivulla 32 kuvataan, miten vuosittain lähetetään 30 000 lisäselvityspyyntöä arvonlisäverovelvollisille näiden antamista ALV-ilmoituksista. Toivoisimme, että Verohallinto julkaisisi myös tilastoa siitä, miten suuri osa näistä lisäselvityspyynnöistä johtaa johonkin toimenpiteisiin. Toivoisimme myös, että Verohallinto julkaisisi tilaston siitä, miten lisäselvityspyyntöjen määrä on muuttunut vuosien saatossa ja siitä, mikä Verohallinnon tavoite lisäselvityspyyntöjen määrän osalta on.

Jäsenistömme mukaan Verohallinnon lähettämät lisäselvityspyynnöt ovat tarpeettoman laajoja ja epäselviä. EK on viimeisen 8 vuoden aikana käynyt lukuisia keskusteluja lisäselvityspyyntöjen tarpeellisuudesta ja näiden sisältöjen laajuudesta Verohallinnon kanssa. On kiistatonta, että lisäselvityspyynnöt aiheuttavat yrityksille hallinnollista taakkaa. Ne vaativat manuaalista työtä niin yritysten kuin Verohallinnon päässä.

Kansainvälisesti toimivien yritysten kokemus on, että laajamittaisemmat tietojen antamiset eivät johda vähempiin lisäselvityspyyntöihin, vaan ennemminkin kasvattavat pyydettävien tietojen määrää. Näkemiemme runsaslukuisten lisäselvityspyyntöjen osalta on myös todettava, ettei reaaliaikaisempi raportointi vastaa Verohallinnon tämänhetkisiin lisäselvityspyyntöihin. Ehdotammekin, että tämänhetkisistä tietopyynnöistä tehdään myös kvalitatiivinen analyysi ja arvioidaan sitä, kuinka suuri osa tietopyynnöistä a) olisi voitu jättää jo nykyisellään tekemättä ja b) voitaisiin jättää tekemättä siirtymällä kohti reaaliaikaisempaa raportointia. Ilman tätä dataa ei lisäselvityspyyntöjen määrästä tulevaisuudessa voida sanoa mitään.

Tietoturva ja luottamuksellisuus

Taloustietojen keskitetty ja jatkuva automaattinen kerääminen lisää riskejä tietoturvan ja luottamuksellisuuden näkökulmasta. Yksityiskohtainen kirjanpitodata voi sisältää yritysten liikesalaisuuksia, kuten mm. tietoja hinnoittelusta, sopimussuhteista, yritysjärjestelyistä, oikeudellisista prosesseista tai strategisistahankkeista.

Vaikka viranomaisten tietoturvakäytännöt ovat lähtökohtaisesti korkeatasoisia, tietomäärien kasvu lisää väistämättä myös tietomurtojen ja väärinkäytösten riskiä. Historiallisesti on nähty, että monet turvallisena pidetyt tietokannat eivät kuitenkaan ole olleet sitä hyökkäyksen yllättäessä. Tiedon luovutuksen tulisi rajoittua vain siihen tietoon, joka on välttämätöntä verotuksen toimittamiseksi, eikä jatkuvaa transaktiotasoista tietovirtaa tulisi pitää hankkeen lähtökohtana.

Hankkeen kustannukset yrityksille ja Verohallinnolle

Muutos vaatisi sekä muutoksia olemassa oleviin järjestelmiin ja prosesseihin että uusia ohjelmistoja toimimaan kirjanpitojärjestelmän ja viranomaisen rajapinnan välissä. Eli kustannuksia syntyisi merkittävissä määrin ja muutosten läpivienti olisi pitkä projekti (ei tapahdu vuodessa tai parissa).

Selvityksessä esitetty arvio, jonka mukaan kyvykkään ohjelmiston hankintakustannus olisi noin 200 euroa vuodessa, vaikuttaa epärealistiselta. Todellisuudessa yrityksille aiheutuisi merkittäviä järjestelmämuutoskustannuksia: olemassa olevien taloushallinnon ohjelmistojen ja toiminnanohjausjärjestelmien mukauttaminen vakioituun tietosisältölistaukseen, rajapintailmoittamiseen ja mahdollisesti XBRL GL -standardiin edellyttänee huomattavaa kehitystyötä. Selvitys tunnistaa itsekin, ettei pelkkä ohjelmiston olemassaolo tarkoita, että se olisi riittävän kyvykäs tukemaan ehdotettua automatisoitua raportointia. Konkreettiset kustannusvaikutukset yrityksille jäävät selvityksessä pintapuolisiksi, ja vaikutusten arviointi on keskeneräinen.

Kokonaisarviona 41,4 miljoonaa euroa yritysten kuluina on EK:n näkemyksen mukaan huomattavan alakanttiin arvioitu. Lisäksi huomioimatta on myös se, miten paljon yrityksille syntyy pakollisia kuluja jo pelkästään ViDA-hankkeen implementoinnista. Yritysten raportointiin käyttämä raha on aina pois kasvusta, työpaikkojen luonnista ja investoinneista. On hyvin tyypillistä, että yritysten kustannuksia aliarvioidaan erilaisissa järjestelmämuutoksia vaativissa hankkeissa. Esimerkkinä jäsen yrityksemme mainitsi VirTa-hanketta huomattavasti suppeamman Puolan e-invoicing projektin, jonka implementointikustannukset melko yksinkertaisessa, keskikokoisessa rajoitetun riskin valmistus- ja myyntiyhtiössä ovat olleet useita satoja tuhansia euroja. Kustannuksia aiheuttavat aina järjestelmämuutosten lisäksi myös integraatiot, testaus, sisäinen koulutus ja prosessien uudelleensuunnittelu.

Raportissa on esitetty, että koko yhteiskunnan tasolla hyödyt ylittäisivät kustannukset jo vuonna 2031, kun järjestelmä otetaan käyttöön vuonna 2030. Tämä arvio on vailla pohjaa, kun yritysten kustannuksia ei ole laisinkaan huomioitu. Myöskään Verohallinnon kustannuksista ei ole riittäviä arviointeja. Kun sekä kustannukset että hyödyt perustuvat laskelmiin, joita Verohallinto ei avoimesti jaa, ei kustannus-hyötyanalyysia voida pitää luotettavana ja sellaisena, jonka pohjalle päätöksiä voidaan rakentaa.

Erityisesti arvonlisäverotusta koskevat huomiot

Ehdotettu arvonlisäveroraportoinnin standardointi kasvattaisi yritysten raportointitaakan täysin uudelle tasolle. Nykyinen ALV‑ilmoitus sisältää vain muutamia tietokenttiä, mutta selvityksen mukainen malli edellyttäisi kymmenien tuhansien tietokohtien raportointia. Muutosta ei voi pitää “hieman yksityiskohtaisempana”, vaan se olisi mittaluokaltaan poikkeuksellinen.

Teknisesti malli ei ole toteuttamiskelpoinen. Suurten yritysten ERP‑järjestelmät, kuten SAP, eivät pystyisi tuottamaan tällaisia raportteja ilman, että ALV‑laskenta
rakennetaan kokonaan uudelleen. Pääkirjatilien ja viranomaisen viitetilikartan välinen kohdistaminen ei onnistu, koska tositteista ei käy ilmi, miltä tililtä suoritettava vero on syntynyt. Sama tosite voi sisältää useita eri kululajeja, mikä tekee tilikohtaisesta ALV‑laskennasta epäluotettavaa ja altista pyöristysvirheille.

Selvitys ei huomioi myöskään sitä, että ALV‑myyntejä voi esiintyä lähes millä tahansa kirjanpidon tilillä, ei vain liikevaihdossa. Esimerkiksi kulujen edelleenveloitukset kirjataan usein kulutileille, mikä moninkertaistaisi raportoitavan tietomäärän. Lisäksi selvitys ei ota kantaa siihen, miksi pitäisi raportoida tapahtumia, joihin ei liity vähennettävää arvonlisäveroa.

Monissa yrityksissä verollisuusaste ei ole 100 %, ja vähennysrajoitukset lasketaan kirjanpidon ulkopuolella. Nämä oikaisut kirjataan yhtenä summana, eikä tilikohtainen raportointi pysty kuvaamaan niitä. Sama koskee konsernin rahoitustoiminnan aiheuttamia vähennysrajoituksia.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisukäytännöstä löytyy monia vähennysoikeutta rajoittavia tekijöitä, joita ei pysty automatisoimaan yritysten järjestelmissä. Ajatus
siitä, että ALV‑tiedot siirtyisivät automaattisesti laskuilta kirjanpitoon, ei pidä paikkaansa. Laskun ALV-kanta ei kerro, onko kulu vähennyskelpoinen. Vähennysoikeus riippuu hankinnan käyttötarkoituksesta, jota ei voi päätellä laskumerkinnöistä tai tilinumerosta.

Jos Verohallinto määrittelisi omat ALV‑seurantakohteensa, yrityksille syntyisi kaksi rinnakkaista koodistoa: oma liiketoiminnan tarpeisiin rakennettu järjestelmä ja viranomaisen vaatima luokitus. Lisäksi vanhat verokannat pitää joka tapauksessa säilyttää pidempään kuin jälkiverotusajan eli 3 vuotta tilikauden päättymisestä palautuksia ja hyvityksiä varten. Jos VirTa-hankkeen mukaiseen raportointiin mentäisiin, tulisi jälkiverotusajan lyhentyä merkittävästi nykyisestä, kun Verohallinnolla olisi tiedot yrityksiltä lähes reaaliaikaisesti.

Erityisesti yhteisöjen tuloverotusta koskevat huomiot

Yrityksen tuloverotuksessa esitetyn automatisoinnin hyöty olisi yrityksille marginaalinen. Kerran vuodessa laadittavan ilmoituksen automatisoinnit – niin pitkälle kun se on ylipäätään mahdollista – on jo toteutettu niissä yrityksissä ja konserneissa, joissa niistä on koettu olevan aidosti hyötyä. Hanke palvelisi korkeintaan Verohallinnon valvontatyötä, ei yritysten digitalisaatiota.

Veroilmoittamiseen liittyvä manuaalinen tekeminen ei nykyäänkään liity sellaisiin työvaiheisiin, jotka olisivat automatisoitavissa, vaan manuaalista työtä aiheuttavat eri viranomaisten erilaiset määritelmät, tulkintatilanteet, harkinnanvaraiset erät, kirjanpidon ulkopuolisten tietojen kokoaminen ja laskelmien tekeminen. Ei voida pitää mitenkään annettuna sitä, että kansallinen, saati EU-lainsäädäntö yksinkertaistuisivat tältä osin Verohallinnon tahtotilan mukaisesti.

Keskeinen ongelma ehdotetussa mallissa on oletus siitä, että verotus voitaisiin pitkälti toimittaa suoraan kirjanpidon tietojen perusteella. Kirjanpito ja verotus perustuvat kuitenkin erillisiin sääntelykokonaisuuksiin ja osin vastakkaisiin periaatteisiin. Verolaskennan ja kirjanpitosääntelyn tarkoitukset ovat erilaiset: kirjanpitoa tarvitaan antamaan oikea ja riittävä kuva toimijan taloudellisesta asemasta, verolaskentaa taas veron määrittämiseen. Kaikki kirjanpidon tulot eivät ole veronalaisia, eivätkä kaikki kirjanpidon menot ole verotuksessa vähennyskelpoisia. Arvostusta, tulon veronalaisuutta ja menon vähennyskelpoisuutta verotuksessa eivät yksi yhteen määritä kirjanpidolliset ratkaisut. Sääntelyillä on omat tarkoituksensa ja tarpeensa. Näiden erojen ajatteleminen lähinnä viranomaisten laajemman tiedonsaannin ja automatisoinnin esteenä ei ole kestävä lähestymistapa.

Verotuksen ja kirjanpidon laskentanormistot ovat itsenäisiä. Kirjanpito tuottaa toki sinänsä verotuksessa tarpeellista informaatiota, mutta esimerkiksi tulon ja menon
käsitteet ja jaksotus- ja laajuusongelmat on ratkaistu näissä säännöksissä eri tavoin. Lisäksi kirjanpidon tiedot eivät ole reaaliaikaisesti lopullisia. Tilinpäätöksen ja veroilmoituksen valmistumiseen liittyvät kontrollit, validoinnit ja tilintarkastus ovat olennainen osa tiedon laadun varmistamista. Keskeneräisen tiedon raportointi lisäisi virheiden, oikaisujen ja selvityspyyntöjen määrää.

Merkittävä osa veroilmoittamiseen liittyvästä manuaalisesta työstä johtuu juuri kirjanpidon ja verotuksen eroista. Näitä eroja ei voida poistaa teknisillä ratkaisuilla, vaan ne edellyttäisivät laajoja ja myös poliittisesti merkittäviä lainsäädäntömuutoksia, joita selvityksessä ei ole käsitelty. Viime vuosien aikana verotuksen tulkinnat ovat entistä enemmän erkaantuneet kirjanpidosta. Näistä voidaan mainita esimerkkeinä koron käsite korkovähennysrajoituksia sovellettaessa, osakevaihdolla hankittujen osakkeiden hankintameno sekä yleiskulujen arvonlisäveronvähennysoikeiden rajoitukset. Myös Verohallinnon oma toiminta on lisännyt tätä erkaantumista.

Ajatus siitä, että verotuksellinen käsittely tapahtuisi jo tiliöintivaiheessa, ei vastaa käytännön kirjanpitotyön realiteetteja. Joitakin tyypillisiä kirjanpidon ja verotuksen välisiä eroja ovat mm. poistojen jaksotukset, vähennyskelvottomat kulut / verovapaat tulot, korkojen vähennysrajoitukset, erilaiset varaukset sekä siirtohinnoitteluun ja konsernioikaisuihin liittyvät erät. Näiden erien oikea käsittely verotuksessa edellyttää usein koko tilikauden tietojen kokonaisarviointia, eikä niitä voida luotettavasti automatisoida vain tapahtumatasolla tai kirjaushetkellä. Tällä hetkellä ei ole myöskään oikeastaan olemassa sellaista yhtenäistä kirjanpidon taksonomiaa, joka mahdollistaisi tuloveroilmoituksen muodostamisen suoraan kirjanpi dosta edes kovinkaan yksinkertaisissa tapauksissa ilman oikaisuja verotettavan tulon muodostamiseksi. Lisäksi on tärkeää muistaa, että verokannanottojen tekeminen veroilmoituksen antamisen yhteydessä ei ole ylimääräinen hallinnollinentaakka yrityksille, vaan tarkoituksenmukainen ajallinen keskittäminen. Tulkinnanvaraisten liiketapahtumisen ja verokannanottojen käsittely on työläs vaihe. Vaihe ei poistu eikä kevene, mikäli tiedot kulkisivat viranomaiselle lähes reaaliajassa, vaan pikemminkin selvityspyyntöjen määrä kasvaa räjähdysmäisesti.

Yrityksillä on jo nyt käytössä järjestelmiä, joissa kirjanpidon tiedot ”mapataan” veroilmoituksen tarpeita varten. Ehdotettujen muutosten myötä jo nykyisellään pitkälleautomatisoidut tuloveroilmoittamisen prosessit menisivät uusiksi. Yrityksillä ja konserneilla on omat, liiketoimintalähtöiset tilikartat ja järjestelmäratkaisut, joita ei ole realistista korvata kansallisilla tai viranomaislähtöisillä standardeilla ilman merkittäviä kustannuksia ja järjestelmämuutoksia. Ehdotettu ”viranomaistilikartta” muodostuisi näiden päälle uutena rinnakkaisena rakenteena. Tämä edellyttäisi laajoja järjestelmäinvestointeja, uusia rajapintoja, mapping-ratkaisuja sekä lokitus‑ ja versiointikyvykkyyksiä. Valmiita ohjelmistoratkaisuja ei ole. Esitetty siirtymäaika on epärealistinen suhteessa vaadittavien muutosten laajuuteen. IT-toimittajien resurssit ja kyvykkyys on suuri haaste jo nykyisin.

VirTa‑ehdotus ei poistaisi yritysten tarvetta kontrolloida ja validoida raportoitavia tietoja. Päinvastoin raportoitavan tietomassan kasvaessa kontrollien tarve lisääntyisi. Nykyiset veroilmoitusprosessit ja markkinaehtoiset järjestelmäratkaisut tarjoavat audit trailin, dokumentaation, vertailtavuuden ja sisäiset kontrollit. Selvityksessä ei ole osoitettu, että VirTa‑malli parantaisi näitä ominaisuuksia. On olemassa riski, että järjestelmä johtaisi tiedon laadun heikkenemiseen tai jatkuvaan jälkikäteiseen selvittämiseen.

Veroilmoitukset eivät ole tarpeeton osa verotuksen toimittamista, vaan sillä on äärimmäisen tärkeä merkitys tiedon kontrolloinnin ja oikeellisuuden varmistamisessa. Yrityksen on voitava aina tarkistaa se, että viranomaisille lähtevä tieto on oikein. Tätä vaihetta ei voida poistaa, vaan se on aina oltava suoran raportoinnin ja kirjausten välissä. Esimerkiksi tilinpäätöstä laadittaessa yrityksellä on oltava aikaa käydä läpi tilikauden aikaiset asiat, suoritettava tarvittavat kontrollit ja varmistettava tietojen oikeellinen käsittely sekä mahdollisesti vielä tehtävä tilintarkastuksen perusteella tarvittavia korjauksia. Kontrollien ja ilmoitettavan tiedon validoinnin tarve ei katoaisi muutoksen myötä. On täysin utopistista ajatella, että yrityksen kirjanpidosta lähtisi viranomaisille tietoa ilman, että se kävisi läpi tarkat kontrollit ja validointiprosessin. Kirjanpidon tiedot eivät synny itsestään, vaan ne muodostuvat monien taloushallinnon ammattilaisten ja prosessivaiheiden myötä kirjanpidon prosesseissa, eikä yrityksen näkökulmasta ole mahdollista, että ”keskeneräisiä” tietoja raportoitaisiin viranomaisille ennen kuin ne ovat käyneet läpi kaikki tarvittavat vaiheet, validoinnit ja kontrollit.

Sikäli kuin raportoitava tietosisältö kasvaa tai tietoa edellytettäisiin raportoitavan nykyistä useammin tai reaaliaikaisemmin, kasvaa yritysten hallinnollinen taakka. Vaihtoehtoisesti, jos tietojen kontrolloinnista ja validoinneista jouduttaisiin tietomassan laajuuden tai raportoinnin reaaliaikaisuuden takia tinkimään, heikentää tämä raportoitavan tiedon laatua ja lisää jälkeenpäin tehtävien korjausten määrää ja lisäten samalla viranomaisten asiointi- ja neuvontapalvelujen tarvetta. Mitä reaaliaikaisempaa raportointia yrityksiltä edellytetään, sitä tärkeämpää on saada viranomaisen neuvontapalveluja ja ohjausta reaaliaikaisesti – ei kuukausien viiveellä kuten tällä hetkellä.

On välttämätöntä, että raportoitava tietosisältö rajataan laissa tarkasti, tiedon käyttötarkoitukset määritellään yksiselitteisesti ja yrityksille säilyy kontrolli siitä, mitä tietoja luovutetaan ja kenelle. Selvityksessä nämä kysymykset on käsitelty liian yleisellä tasolla. Tilitasoinen ja keskitetty taloustiedon kerääminen lisää merkittävästi tietosuoja‑ ja liikesalaisuusriskien merkitystä. Taloustiedot voivat paljastaa yritysten hinnoittelua, kannattavuutta ja strategisia valintoja. Koska Verohallinto toimisi rekisterinpitäjänä ja vastaisi tietojen vastaanottamisesta ja luovuttamisesta tiedon hyödyntäjille, on syytä selkeyttää vastuunjako tilitason tiedon tulkinnasta. Siirtyykö ns. ensimmäinen tulkintavastuu tilitason datasta Verohallinnolle, ja onko Verohallinnolla riittävästi osaamista tulkita erilaisia tilikarttoja niin, ettei tästä aiheudu käytännössä perusteettomia lisäselvityspyyntöjä ilmoitusvelvollisille? Vaikka viranomaisten tietoturvakäytännöt ovat lähtökohtaisesti korkeatasoisia, tietomäärien kasvu lisää väistämättä myös tietomurtojen ja väärinkäytösten riskiä. Tiedon luovutuksen tulisi rajoittua vain siihen tietoon, joka on välttämätöntä verotuksen toimittamiseksi, eikä jatkuvaa transaktiotasoista tietovirtaa tulisi pitää hankkeen lähtökohtana.

Suuryrityksen näkökulmasta ehdotettu uudistus ei toisi mitään helpotusta hallinnolliseen taakkaan. Erityisesti veroilmoittamisen näkökulmasta ehdotus ei tarjoa sellaisia prosessien ja tietovirtojen automatisointiin liittyviä ratkaisuja, jotka eivät olisi jo nyt verovelvollisen saatavilla markkinoilla tarjolla olevia järjestelmiä, automaatiomahdollisuuksia ja Verohallinnon rajapintoja hyödyntäen.

Kansainvälisesti toimivan konsernin yhtiöt tekevät vuoden aikana IFRS:n mukaista kirjanpitoa ja konvertoivat tuloksen ja taseen Suomen kirjanpitolain mukaisiksi vasta tilinpäätöstä varten. ”Viranomaistilikartassa” pitäisi siten huomioida myös FAS-IFRS – erot. Lisäksi on huomattava, että kansainvälisesti toimivilla konserneilla on taloustoimintoja ja palvelukeskuksia myös ulkomailla. Ei ole mahdollista olettaa, että palvelukeskusten työntekijät osaisivat Suomen verolainsäädäntöä niin, että pystyisivät kirjausvaiheessa määrittämään erän verokäsittelyn. Pysyviä eroja ei myöskään kokonaan pystytä löytämään suoraan kirjanpidosta, vaan vaaditaan erillisiä työpapereita/laskelmia, joten ilmoittamista ei pystytä kuitenkaan automatisoimaan kaikkienerien osalta.

Selvityksen jatkotyöstämisessä tulisi lisäksi ottaa kantaa siihen, miten vapaamuotoisten liitetietojen antaminen mahdollistettaisiin. Kirjanpidon tiedot ja niitä täydentä
vät tiedot kirjanpidon erien veronalaisuudesta/verovapaudesta tai vähennyskelpoisuudesta/vähennyskelvottomuudesta eivät aina yksinään riitä tilikauden tapahtu
mien tuloverokäsittelyn määrittämiseen, joten yrityksillä täytyy jatkossakin olla mahdollisuus antaa vapaamuotoisia selvityksiä tuloveroilmoituksen eristä.