Tiina Ruohola

Töissä

Olen EK:n välillisen verotuksen asiantuntija. Arvonlisäverotus näkyy meidän jokaisen päivittäisissä ostokuiteissa vaikuttaen konkreettisesti ostopäätöksiimme. Arvonlisävero on myös yksittäisenä verona suurin valtion kassan kasvattaja, joten myös fiskaalinen merkitys on suuri. Yrityksille verotuksen pitäisi olla sujuvaa ja arvonlisäverotuksen ainoastaan läpikulkuerä – tähän meillä on vielä matkaa. Yhteistyössä pohtien ja toisiamme ymmärtäen tässä tavoitteessa päästään eteenpäin.

Arvonlisäverotus perustuu EU-lainsäädäntöön, joten olen aktiivinen lainsäädäntöhankkeissa kotimaan lisäksi myös EU:ssa. Olen jäsenenä kahdessa komission asiantuntijaryhmässä, joissa pohditaan tulevaa verolainsäädäntöä ja sitä, miten käytännön haasteita saisi verotuksessa voitettua ja prosesseja yksinkertaistettua samalla kun jäsenvaltioiden verotulokertymä turvataan.

Vapaalla

Saan voimaa vauhdista! Olen kahden paljon harrastavan koululaistytön äiti, talonrakentaja ja väitöskirjatutkija – aiheenani luonnollisesti arvonlisäverotus. Voisi kaiketi sanoa, että elän keskellä ruuhkavuosia, ja iloitsen niistä.

Nautin kaikin tavoin kauniista luonnostamme: kesällä mökillä uiden ja merta ihaillen, syksyllä ja keväällä pääkaupunkiseudun moninaisia luontopolkuja tallaten ja talvella lasketellen ja luistellen. Luonnosta saa ammennettua voimaa kaikkina vuodenaikoina. Luonnossa voi liikkua myös eri porukoiden kanssa; perheenä tai joskus yksin hiljaisuudesta nauttien. Asiat saa perspektiiviinsä katsellen vuosisatoja kasvanutta puustoa tai vuosituhansia muovaantunutta kalliota.

Innostun helposti. Minusta saa varmasti kaverin teatteriin tai kokeilemaan uutta harrastusta ja olen valmis testaamaan uusia makuja, aina. Olen partiolaisen tavoin aina valmiina uusiin seikkailuihin, helposti ylipuhuttavissa ja uskon, että lähes kaikista asioista (myös veroista!) voi puhua hymyillen.

Ensimmäinen työpaikkani

Olen ollut niin monessa mukana, että en malta olla mainitsematta muutamaa. Aivan ensimmäinen työkokemukseni oli vadelmanpoimijana; kädet naarmuilla pohdin, että nautin myöhemmin vadelmia vain omaksi ilokseni. Ensimmäisinä työvuosina olen myös ollut puhelinmyyjänä, konsulenttina ruotsinlaivoilla kauppaamassa muun muassa parfyymeja ja leluja, postikeskuksen lajittelijana ja myyjänä useammassakin paikassa.

Olen nauttinut jokaisesta työstäni, aivan kaikista on jäänyt minulle oppeja, kokemuksia ja myös elinikäisiä ystäviä. Rohkaisisinkin jokaista nuorta etsimään kokemuksia laaja-alaisesti, eikä ainoastaan metsästämään ensimmäisenä “oman alan työpaikkaa” – laaja-alaisuudesta on varmasti hyötyä ja näkemys kasvaa.

Kirjoitukseni