Jari Huovinen: Itäisen Suomen ohjelma on konkretian puutteessaan pettymys
Hallitus julkisti 6. helmikuuta itäisen Suomen ohjelmansa. Ohjelman kirjaukset ovat sinänsä kannatettavia, mutta kuitenkin valitettavan ympäripyöreitä ja yleisluontoisia. Ohjelmassa on vain vähän erityisesti itäiseen Suomeen kohdistuvia konkreettisia toimia, eikä niillekään ole määritelty edes selkeää vastuutahoa tai aikataulua. Positiivista on sentään se, että erityistalousalueen mahdollisuutta ollaan edelleen valmiita selvittämään, kirjoittaa EK:n oman Itäisen Suomen ohjelman hankevastaavana toiminut Jari Huovinen.
Maan hallitukselle ja ohjelman valmisteluryhmälle on toki annettava kiitosta siitä, että itäisen Suomen hankalaan tilanteeseen on ylipäätään haluttu etsiä ratkaisuja. Valmistelutyö on jo sinällään antanut alueen toimijoille hyvän mahdollisuuden esittää omia toimenpide-ehdotuksiaan, oppia toisiltaan ja tiivistää keskinäistä yhteistyötään. Tämä on vahvistanut yhdessä tekemisen kulttuuria, mikä oli tavoitteena myös EK:n itäisen Suomen toimintaohjelmassa, jonka julkistimme maaliskuussa 2024 silloisen puheenjohtajamme Harri Bromanin johdolla.
EK:n ohjelmassa esitettiin, että itäisessä Suomessa käynnistettäisiin valmistelu, joka tähtäisi alueellisten verohuojennuskokeilujen toteuttamiseen. Siksi on hienoa, että myös maan hallituksen ohjelmassa tämä erityistalousaluemahdollisuuden selvittäminen on mukana.
Kyse ei ole siitä, että itäiseen Suomeen annettaisiin jotain ylimääräistä hyvää vaan siitä, kuinka alueen hankalasta sijainnista johtuvaa takamatkaa verrattuna muihin suuralueisiin saataisiin kurottua edes hieman umpeen. Tällä on merkitystä myös maamme kokonaisturvallisuuden näkökulmasta.
Suuri pettymys on se, ettei EK:n esitys itäisen Suomen erityislähettiläästä sisälly maan hallituksen ohjelmaan. Tämä oli EK:n yksi keskeisistä toimenpide-ehdotuksista. Ohjelman toimeenpanosta vastaavaa erityislähettilästä tarvittaisiin juuri nyt, kun ohjelman kirjaukset jäävät monin paikoin pyöreiksi ja epäkonkreettisiksi. Tällaisessa tilanteessa osaava, kokenut ja verkostoitunut lähettiläs voi silti tunnistaa sieltä ”kahvoja”, joihin tarttua ja viedä näitä vaikuttavimpia toimia määrätietoisesti käytäntöön.
Toivottavasti ohjelman puutteita paikataan hallituksen puoliväliriihessä keväällä. Itäisen Suomen kohdalla olisi jo aika siirtyä retoriikasta motoriikkaan.