Lauri Lehmusoja: Työkomennukselle tulevat eivät tiedä, pitääkö verot maksaa Suomeen – mallia Norjasta

Suomessa esimerkiksi työkomennuksella tai muuten tilapäisesti oleskelevan henkilön verovelvollisuutta koskevia sääntöjä on selkeytettävä. Nykyisellään on tulkinnanvaraista, kuinka monta päivää Suomessa voi oleskella, ennen kuin verovelvollisuus muodostuu. Ongelma korostuu, jos henkilö esimerkiksi työskentelee osin myös toisessa valtiossa tai muuten oleskelee vain osan ajasta Suomessa. Tässä asiassa voitaisiin mallia ottaa Norjasta, jossa sovelletaan yksiselitteistä päivien lukumäärään perustuvaa rajaa.

Suomen tuloverolain verotuksellista asumista koskeva sääntely kaipaa uudistamista. Nykyisin henkilö katsotaan Suomessa asuvaksi muun muassa silloin, kun hän jatkuvasti oleskelee Suomessa yli kuuden kuukauden ajan. Tilapäinen poissaolo ei katkaise oleskelun jatkuvuutta. Sääntelyn perusrakenne on peräisin vuosikymmenten takaa.

Nykyinen laki ei kerro täsmällisesti, mitä ”jatkuva oleskelu” tai ”tilapäinen poissaolo” tarkoittavat. Verovelvollisuuden syntyminen voi siten riippua tapauskohtaisesta tulkinnasta siitä, kuinka säännöllisesti henkilö käy Suomessa ja kuinka pitkiä hänen poissaolonsa ovat.

Tämä johtaa yllättäviin tilanteisiin. Verotuskäytännössä jo keskimäärin noin kolmen päivän viikoittaisen oleskelun on katsottu voivan merkitä jatkuvaa oleskelua Suomessa. Kuuden kuukauden aikana kyse voi tällöin olla vähimmillään noin 80 tosiasiallisesta oleskelupäivästä. Verovelvollisuuden määritteleminen on hyvin tulkinnanvaraista esimerkiksi silloin, jos henkilön työpaikka on Suomessa, mutta hän viettää viikonloput kotimaassaan ja tekee jonkin verran etätöitä kotimaastaan käsin.

Verovelvollisuus on tuloverotuksen peruslähtökohta, joka pitäisi lainsäädännössä määritellä selkeästi. Henkilö voi syyllistyä jopa rikokseen, jos hän ymmärtää verovelvollisuusasemansa väärin ja jättää siksi tulonsa ilmoittamatta Suomen verottajalle. Näin merkittäviä oikeudellisia seurauksia ei pidä kytkeä tulkinnanvaraisten säännösten vaikeasti ennakoitaviin rajanvetoihin.

Suomen kannattaisi ottaa mallia Norjasta. Siellä oleskeluun perustuva verotuksellinen asuminen määräytyy selkeiden päivärajojen perusteella: 183 päivää 12 kuukauden aikana tai 270 päivää 36 kuukauden aikana. Säännön ymmärtämiseen ei tarvita oikeuskäytännön tuntemusta tai ennakkoratkaisua – kalenteri riittää.

Vastaava malli pitäisi ottaa käyttöön Suomessa. Oleskeluun perustuvan verovelvollisuuden pitäisi määräytyä yksiselitteisesti päivien lukumäärän perusteella.

Kyse ei ole vain teknisestä verosäännöstä. Kansainväliset asiantuntijat, yrittäjät, sijoittajat ja yritysjohtajat liikkuvat nykyisin jatkuvasti maiden välillä. Suomen ei kannata aiheuttaa heille tarpeetonta oikeudellista ja verotuksellista epävarmuutta.

Tulkinnanvaraisten verosäännösten selkeyttäminen parantaa verotuksen ennakoitavuutta ja oikeusturvaa. Katso tarkemmin tästä ja muista EK:n talous- ja veropoliittisista tavoitteista 2027 eduskuntavaaleihin.