Mirja Hannula: Luovuutta ja ongelmanratkaisukykyä löytyy, mutta miten oppia sisukkuutta?

Suomen kouluista kuuluu samaan aikaan sekä hyviä että huolestuttavia uutisia. Hyvä uutinen on, että suomalaisnuoret ovat hyviä luonnontieteissä ja ohjelmoinnillisessa ongelmanratkaisussa (computational problem solving). Edellisessä PISA-tutkimuksessa (2022) suomalaiset nuoret menestyivät hyvin luovan ajattelun (creative thinking) tehtävissä, ja tuoreimpien tulosten mukaan luonnontieteiden osaaminen on edelleen OECD-maiden keskiarvoa paremmalla tasolla. Samaan aikaan viimeiset 20 vuotta jatkunut kehityssuunta on huolestuttava. Lukutaito on heikentynyt, ja myös matematiikan osaaminen on ollut laskevalla uralla. Erityisen huolestuttavaa on heikkojen osaajien määrän kasvu.

Tulosten taustalta nousee kuitenkin esiin vielä laajempi kysymys: ovatko suomalaisnuoret menettämässä jotakin sellaista, joka on pitkään ollut suomalaisen koulutuksen ja yhteiskunnan vahvuus: sisukkuutta ja sinnikkyyttä? Tuoreen PISA-aineiston mukaan vain noin neljä kymmenestä nuoresta kertoo yrittävänsä entistä enemmän tehtävien vaikeutuessa. Havainto on pysäyttävä. Tulevaisuudessa menestyminen ei rakennu pelkästään tiedoille, vaan kyvylle kohdata vastoinkäymisiä, harjoitella pitkäjänteisesti, epäonnistua ja yrittää uudelleen.

Tekoäly löytää vastauksia sekunneissa. Siksi ihmiselle tärkeintä ei ole tietäminen, vaan kyky oppia uutta, tehdä yhteistyötä, soveltaa osaamistaan ja jatkaa eteenpäin myös silloin, kun ratkaisu ei löydy heti. Juuri näitä valmiuksia tarvitaan työelämässä ja elämässä muutenkin.

Koulukeskustelussa puhutaan usein oppiaineista, tuntijaosta ja opetussuunnitelmasta. Mutta se mistä ei puhuta on, miten koulu vahvistaa oppimisen asennetta ja jokaisen lapsen ja nuoren uskoa omiin mahdollisuuksiin.

Sisukkuutta ja luottamusta omaan osaamiseen ei voi opettaa käskemällä. Se syntyy kokemuksesta, että oma työ tuottaa tuloksia. Se rakentuu ympäristössä, jossa saa yrittää, tehdä virheitä ja harjoitella turvallisesti. Se vahvistuu, kun huomaa pystyvänsä enemmän kuin aluksi uskoi. Tässä koululla on korvaamaton tehtävä. Oppilaiden luovuutta pitää ruokkia, mutta samalla heidän on opittava kestämään keskeneräisyyttä, tarttumaan vaikeisiin tehtäviin ja ponnistelemaan tavoitteidensa eteen. Tätä voi kutsua myös yrittäjämäiseksi asenteeksi.

Nyt on oikea hetki keskustella peruskoulun tehtävästä ja siitä, millaisia valmiuksia nuoret tarvitsevat oman ja Suomen tulevaisuuden rakentamiseen. Kyse ei ole vain siitä, mitä nuoret osaavat tänään, vaan siitä, millaisia oppijoita heistä kasvaa.

Päätöksentekijöiltä tarvitaan nyt viisautta huolehtia perusopetuksen resursseista ja uudistumiskyvystä. Peruskoulun kehittämistä on johdettava pitkäjänteisesti sekä valtakunnallisesti että paikallistasolla.

Kyse ei ole vain oppisisällöistä tai opetustunneista. Kyse on siitä, kasvatammeko lapsia ja nuoria, jotka uskovat omiin mahdollisuuksiinsa, uskaltavat yrittää ja oppivat myös epäonnistumisista. Tämä ei ole yksin koulun tehtävä, vaan mukaan tarvitaan myös kodit ja koko yhteiskunta.

Sivistys ei ole vain tietoja ja taitoja. Se on myös luottamusta siihen, että vaikeistakin asioista voi selvitä. Siinä on suomalaisen sivistyksen ja sisun ydin.