Tampereen seutu seitsemäs EK:n Kuntarankingissa

Tampereen seutukunta on seitsemänneksi paras alue yrityksille, ilmenee EK:n Kuntaranking-tutkimuksesta. Alueen yrittäjyysaktiivisuus on keskimääräistä korkeampi ja yritysjohtajien arvion mukaan kuntapäättäjät ovat kohtuullisen yritysmyönteisiä. Kokonaiskuva on hyvin samankaltainen kuin edellisessä Kuntaranking-vertailussa vuonna 2015 eikä yritysjohtajien mielipiteissä ole tapahtunut merkittäviä muutoksia. Myös seitsemäs sija säilyi ennallaan.

Tampereen seutukunnan tulokset kattoivat tilastotiedot ja yrityskyselyn vastaukset seuraavista kunnista: Hämeenkyrö, Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Pälkäne, Tampere, Vesilahti ja Ylöjärvi.

Yrityskyselyn keskeiset havainnot Tampereen seutukunnassa

  • Yritysjohtajista 38 prosenttia piti kunnissa toteutettua elinkeinopolitiikkaa hyvänä ja 25 prosenttia arvioi sen heikoksi. Vastausten keskiarvo 3,1 osuu yksiin maan keskiarvon kanssa (asteikko 1 erittäin heikko – 5 erittäin hyvä).
  • Yleistä yritysilmapiiriä koskevat arvot olivat samalla tasolla kuin maassa keskimäärin. Tyytyväisten osuus oli 44 prosenttia ja tyytymättömiä oli 28 prosenttia. Yleisellä yritysilmapiirillä tarkoitettiin tutkimuksessa yrittäjyystuntemusta, alueen yritysten tarpeiden tunnistamista ja aktiivista elinkeinopolitiikkaa yritysten toimintaedellytysten kehittämisessä.
  • Päätöksenteon yrityslähtöisyyden osalta mielipiteet jakautuivat melko tasaisesti: 32 prosenttia piti yrityslähtöisyyttä hyvänä ja 33 prosenttia heikkona. Päätöksenteon yrityslähtöisyydellä tarkoitettiin muun muassa päätösten yritysvaikutusarviointien toteutumista ja muita yrityslähtöisiä toimintatapoja.
  • Paikallisia yrityspalveluita arvioitiin kriittisesti: 34 prosenttia oli niihin tyytymättömiä, kun tyytyväisten osuus oli 23 prosenttia. Palveluita arvioitiin siitä näkökulmasta, saivatko yritykset tasapuolista ja oikeudenmukaista kohtelua toimitila-, rahoitus- ja neuvontapalveluissa riippumatta yrityksen koosta, toimialasta tai elinkaaren vaiheesta.
  • Palvelurakenteisiin tyytymättömiä (34 prosenttia) oli enemmän kuin niihin tyytyväisiä (24 prosenttia). Ero oli kuitenkin muuta maata pienempi. Palvelurakenteilla tarkoitettiin erityisesti sitä, millaiset mahdollisuudet ne tarjoavat yrityksille osallistua kuntapalvelujen tuottamiseen.
  • Tutkimuksessa selvitettiin myös tarkemman kuntatason tuloksia, mutta ne ovat seutuvertailua suuntaa-antavampia. Tällöin Tampere oli 50 kunnan vertailussa sijalla 20. Seudun kunnista tarkastelussa mukana oli myös Kangasala (sijalla 18.).

Tampereen seutukunta

Vastaajina 158 yritysjohtajaa, joiden yrityksissä oli yhteensä 11 186 työntekijää

Heikko (%) Kohtalainen (%) Hyvä (%) Saldoluku
Elinkeinopolitiikan arvosana 25 37 38 13
Sijainti vastaa toiminnan vaatimuksia 6 13 81 75
Yritysilmaston laatu (17 väittämää)
     Yleinen yritysilmapiiri 28 28 44 16
     Päätöksenteon yrityslähtöisyys 33 35 32 -1
     Yrityspalvelut 34 43 23 -11
     Palvelurakenteet 34 42 24 -10

Tutustu Kuntaranking-tuloksiin tarkemmin EK:n verkkosivuilla

– Tampereen seudun tulokset infografiikan muodossa.
– Valtakunnalliset tulokset tiedotteen ja infografiikan muodossa sekä yhteenveto 25 seutukunnan sijoituksista. Infografiikka sisältää tuloksia myös tarkemmalla kuntatasolla, joskin ne ovat seutuvertailua suuntaa-antavampia.
– Tiedotteet myös Helsingin, Turun, Oulun, Jyväskylän, Seinäjoen ja Kuopion seudun tuloksista.
– EK:n viestit kuntavaaleihin ja www.toimivakunta.fi