20 yritysjohtajan viesti päättäjille: Suomen etu on tukea EU:n elpymispakettia

05.05.2021

Euroopan unioni on taloutemme sekä turvallisuus- ja kauppapolitiikkamme tukijalka. Yli puolet viennistämme suuntautuu EU:hun. Tulevaisuutemme on vahvasti sidoksissa Euroopan pärjäämiseen. Suomi tarvitsee myös kavereita ja turvaa.

EU:n elpymispaketti on veitsenterällä ja eduskunta äänestää siitä lähiaikoina. Sopimus ei ole täydellinen, kaukana siitä. Sen syntyminen rauhoitti kuitenkin koronan runtelemat markkinat. Siksi Suomen, suomalaisten ja meidän yritystemme etu on tukea Euroopan elpymistä ja samalla varmistaa, että elpymispaketin rahat käytetään Euroopan ja Suomen uudistamiseen ja uusien työpaikkojen synnyttämiseen.

Elpymispaketin kaatuminen johtaisi epävarmuuteen, joka olisi myrkkyä käynnistyvälle kasvulle ja johtaisi Suomen ulkokehälle EU:ssa.

Matti Alahuhta Lasse Aho Sari Baldauf
Harri Broman Juha Gröhn Antti Herlin
Mika Ihamuotila Johanna Ikäheimo Vesa-Pekka Kangaskorpi
Ilpo Kokkila Pekka Lundmark Inka Mero
Marjo Miettinen Jorma Ollila Ilkka Paananen
Tuomas Pere Timo Ritakallio Risto Siilasmaa
Jaana Tuominen Juha Vidgrén