Annu Jaakkola

Harjoittelija

050 336 0086

Töissä

Olen EK:n Yrityslainsäädäntö-vastuualueella kesäharjoittelijana. Laadin projektityönä raporttia kuntayhtiöiden asemasta ja roolista Euroopassa muutaman verrokkimaan avulla. Seuraan samalla julkisista hankinnoista käytävää keskustelua.

Vapaalla

Vapaa-ajalla harrastan kaunokirjallisuutta ja lenkkeilen Tampereen metsissä. Olen myös kiinnostunut sukututkimisesta ja hoidan aktiivisesti tädin velvollisuuksia. Opiskelijaliike pitää silloin tällöin kiireisenä.

Ensimmäinen työpaikkani

Kotitilallani Mouhijärvellä pääsin ensimmäistä kertaa työn makuun yläastekesinä. Hoidin enimmäkseen puutarhaa, raivasin milloin mitäkin ja kunnostin paikkoja. Erityisen taitavaksi osoittauduin peltotarkistuksissa, jotka vaativat tarkkaa silmää, keskittymistä ja kestävyyttä. Ensimmäinen ”varsinainen” työpaikka oli kesäkahvila 300 metrin päässä kotoa.