Bryssel ottaa sananvaltaa yhä vahvemmin työelämän sääntelyssä

Onko EU:lla sosiaalista ulottuvuutta? Perinteisesti on katsottu, että unionin perustamissopimusten mukaan jäsenvaltiot kantavat vastuun sosiaali- ja työmarkkinalainsäädännöstä itsenäisesti. Tämä tarkoittaa, että jäsenvaltiot vastaavat mm. palkoista, sosiaalietuuksista ja eläkkeistä.

EU on toki pyrkinyt koordinoimalla kaitsemaan jäsenvaltioiden politiikkaa samaan suuntaan. EU:n komissiossa on ollut esimerkiksi työ- ja sosiaaliasioista vastaava komissaari. Tällä hetkellä komissaarina on Luxembourgin entinen työministeri Nicolas Schmit.

Poliittisesta julistuksesta sääntelyautomaatiksi?

Vuonna 2017 tapahtui kuitenkin käänne. EU hyväksyi sosiaalisten oikeuksien pilarin. Poliittisen julistuksen omainen pilari perustuu 20 periaatteeseen ja pyrkii parantamaan elin- ja työoloja EU:ssa. Se sisältää tavoitteita, joilla pyritään varmistamaan EU-kansalaisten oikeuksia: yhtäläiset mahdollisuudet ja pääsy työmarkkinoille, reilut työolosuhteet sekä riittävä ja kestävä sosiaaliturva.

Lisäksi koronakriisi on merkittävästi lisännyt EU:n paineita toimia myös työelämää koskevissa asioissa entistä näkyvämmin. Vuonna 2021 EU:n johtajat vahvistivatkin Porton julistuksessa lupauksensa työskennellä sosiaalisemman Euroopan puolesta.

Paikallista sopimista tulee lisätä sekä työehtosopimusten että työlainsäädännön kautta.

EK on perinteisesti katsonut, että työelämää koskevaa lainsäädäntöä ja työehtosopimuksia tulee kehittää siten, että yritysten kilpailukyky kasvaa ja yritysten edellytykset tarjota työtä paranevat. Paikallista sopimista tulee lisätä sekä työehtosopimusten että työlainsäädännön kautta.

Onko EU:n lainsäädäntökoneisto ensinkään paras tapa vastata näihin tavoitteisiin?

EK:n mielestä ei.

Mitä EK sitten tahtoo?

Työlainsäädännön sisältö on pidettävä mahdollisimman pitkälti kansallisessa päätäntävallassa. Suomen työlainsäädäntö ja työehtosopimukset takaavat työntekijöille kansainvälisesti tarkastellen korkean vähimmäissuojan. Ehdotuksiin uusista työlainsäädäntöä koskevista EU:n tai ILO:n normeista tulee suhtautua kriittisesti. Suomen työmarkkinoiden joustoa tulee lisätä, työrauhalainsäädäntö modernisoida ja sääntelyssä tulee antaa tilaa erilaisille työn teettämisen ja työn tekemisen muodoille.

Työehtosopimuksissa tulee lisätä palkkojen, työaikojen ja muiden työehtojen joustavuutta. Päätöksentekoa on siirrettävä yritys- ja työpaikkatasolle, koska yritysten kilpailuasema ja toimintaympäristö ovat erilaisia ja muuttuvat eri tahtiin samankin toimialan sisällä.

Sääntelypato on auennut

Koronakriisin vauhdittamana EU on avannut kaikki padot työelämän EU-sääntelyltä. Merkittävimpinä Ursula von der Leyenin johtama komissio on antanut direktiiviehdotukset minimipalkasta ja palkkaläpinäkyvyydestä, joita Ranskan parhaillaan päättymäisillään oleva puheenjohtajakausi on edistänyt voimakkaasti. Ensin mainitusta saavutettiin poliittinen sopu. EU-parlamentti puolestaan on äänekkäästi peräänkuuluttanut etätyön sääntelyn tarvetta EU-tasolla vaatien komissiolta lainsäädäntöaloitetta: työntekijöillä tulisi parlamentin mukaan olla oikeus olla työantajan tavoittamattomissa työajan ulkopuolella.

Lisäksi komissio on antanut alustataloustyötä koskevan direktiiviehdotuksen, jossa olisi vaikeasti kumottava olettama alustatyötä tekevien henkilöiden työntekijästatuksesta. Ehdotuksen yhteydessä komissio esittää myös merkittäviä poikkeuksia EU:n kilpailuoikeuden perusteisiin sallimalla tietyille yksinyrittäjille TES-neuvotteluoikeuden.

EK suhtautuu erittäin kriittisesti näihin EU-tason sääntelyavauksiin.

Miksi EU-tason sääntely ei kelpaa EK:lle työelämäasioissa?

Lisääntyvä EU-tason työelämäsääntely on uhka Suomen työmarkkinajärjestelmälle, koska se ei riittävällä tavalla huomio työmarkkinajärjestelmämme erityispiirteitä, kuten esim. työmarkkinaosapuolten ja työehtosopimusten roolia. EU-tason sääntely vähentää kansallista lainsäädäntövaltaa ja mahdollisuuksiamme kehittää työelämäsääntelyämme oman työmarkkinajärjestelmämme lähtökohdista käsin ja sen kannalta tarpeenmukaisin tavoin. EU-työelämäsääntely myös vähentää työmarkkinaosapuolten toimivaltaa siirtäen sitä Brysseliin.

Lisäsääntelyn sijasta EU:n tulisi keskittyä jo olemassa olevan sääntelyn tehokkaaseen toimeenpanoon.

Varsinkin mainitussa minipalkka-aloitteessa komission vähättelevä suhtautuminen perussopimuksen mukaisiin toimivaltarajoihin on hyvin huolestuttavaa. Se vahvistaa entisestään jo meneillään olevaa kehityssuuntaa, jossa EU-sääntely tunkeutuu alueille, jotka ovat kansallisen työmarkkinajärjestelmämme ytimessä.

Yritysten vastuullisuutta koskeva sääntely myös nousussa

Sosiaalisia ulottuvuuksia EU sääntelee myös yritysvastuun ja yritysten kestävyysraportoinnin alla, joista on olemassa direktiiviehdotukset. Niin ikään valmistelussa olevan sijoitusten kestävyysluokittelun eli taksonomian alla on merkittäviä avauksia EU:n sosiaalisesta ulottuvuudesta. Taksonomia itsessään sisältää sosiaaliset vähimmäistakeet kestäväksi luokiteltavalle taloudelliselle toiminnalle. Lisäksi komissio harkitsee erityisen ”sosiaalisen taksonomian” luomista.

EK pitää hanketta erittäin kyseenalaisena, sillä komissio ei ole kyennyt osoittamaan riittävää tarvetta sosiaaliselle taksonomialle.

Onko kokonaiskuva kenenkään hallussa?

Brysselin pöydällä on siis poikkeuksellisen laajoja ja merkittäviä sääntelyhankkeita. EK pitää ensiarvoisen tärkeänä, että lainsäätäjillä niin Helsingissä kuin Brysselissä säilyy kokonaiskäsitys siitä, millaiseksi näiden sääntelyhankkeiden yhteisvaikutus yrityksille muodostuu käytännössä.

Millaiseksi sääntelyhankkeiden yhteisvaikutus muodostuu yrityksille käytännössä?

Tällä hetkellä se näyttää valitettavasti olevan hämärän peitossa, vaikka komissio kertookin avanneensa hiljattain sisäisen ”työlinjan” vastuullisuus- ja kestävyyshankkeiden yhteisvaikutusten tarkastelemiseksi.

Suomi jäsenvaltiona näyttää suhtautuvan näihin hankkeisiin myötämielisemmin kuin Pohjoismaiset sisarensa. Erityisen merkillepantavaa on ollut muiden Pohjoismaiden palkansaajajärjestöjen merkittävä kriittisyys komission työelämää koskevia sääntelyehdotuksia kohtaan.