Elinkeinoelämän foorumi ja barometrijulkistus Lahdessa: Talouskasvu tarvitsee tekijöitä

Tervetuloa tuoreimman taloustiedon äärelle! Barometrijulkistus kertoo, millaiseksi teollisuuden, palvelusektorin ja rakennusalan yritykset ennakoivat vuoden 2018 kehittyvän. Tuloksia arvioidaan niin Suomen kuin Hämeen näkökulmasta.

Talouskasvun kirin myötä osaamisesta on tullut kriittinen ”raaka-aine” muiden tuotannontekijöiden rinnalle. Työvoiman saatavuuden lisäksi kohtaamme yhä polttavampia haasteita myös osaamisen sisällössä. Digitalisaation eteneminen mullistaa kaikkien toimialojen ja henkilöstöryhmien osaamistarpeet. Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan, kuinka haasteet käännetään mahdollisuuksiksi.

Aika Keskiviikko 31.1.2017 klo 9.30 – 12.00
Paikka Lahden Tiedepuisto, Aalto-auditorio, Niemenkatu 73, Lahti
Katso alueen kartta.
Auton voi pysäköidä C- ja D-talojen edustalle varatuille vieraspaikoille. Pääsisäänkäynti
sijaitsee C- ja D-talojen välissä. Vierasparkin pysäköintiaika on 30 minuuttia ja
edellyttää pysäköintikiekon käyttöä, sillä alue kuuluu pysäköintivalvonnan piiriin.
Koska vierailuaika on pidempi, laita kiekko ja ilmoita rekisterinumero pääaulan infoon päivän pysäköintiä varten.
Ohjelma
9.30 Aamukahvit
9.50 Tilaisuuden avaus
Toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen, Hämeen kauppakamari
EK:n Suhdannebarometrin tulokset
Asiantuntija Terhi Heikkonen, Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Paikalliset yritykset kommentoivat Suhdannebarometria
(puhujat vahvistetaan myöhemmin)
Koulutuskenttä murroksessa – mitä uusia mahdollisuuksia yrityksille?
Johtaja Riikka Heikinheimo, Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Osaavaa työvoimaa korkeakoulusta
Rehtori Vesa Harmaakorpi, Lahden ammattikorkeakoulu
11:50 Yhteenveto
Toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen, Hämeen kauppakamari
Tilaisuus on maksuton, mutta pyydämme ystävällisesti ilmoittautumaan 25.1. mennessä osoitteessa  https://www.lyyti.in/Elinkeinoelaman_foorumi_2368
Lämpimästi tervetuloa!
Lisätietoja:
Päivi Pulkki, Hämeen kauppakamari, paivi.pulkki@hamechamber.fi, 040 563 5013
Terhi Heikkonen, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, terhi.heikkonen@ek.fi, 040 556 8884

 


Kirjoittaja