Hallitus petti lupauksensa ja siirtää vastuun seuraavalle hallitukselle

Hallitus päätti puoliväliriihessä jatkaa velanottoon perustuvaa talouslinjaansa. Julkisten menojen kasvua hillitseviin menokehyksiin ei palata koko vaalikaudella ja työllisyystoimien kokonaisuus jäi huomattavan vaatimattomaksi. Suomen julkisen talouden riskit kasvavat ja ongelmien ratkaisua siirrettiin tuleville päättäjille.

Hallitus teki jo aloittaessaan vuonna 2019 merkittäviä menolisäyksiä, joita suunniteltiin rahoitettavaksi muun muassa työllisyyden merkittävällä nousulla. Alkuperäisenä tavoitteena oli 75 prosentin työllisyysaste vaalikauden lopulla, minkä piti menolisäykset huomioon ottaenkin tasapainottaa Suomen julkinen talous. Tavoitetta epäiltiin jo tuolloin, sillä ohjelmasta puuttuivat konkreettiset keinot työllisyyden nostamiseksi.

Koronakriisi muutti tilapäisesti talouspolitiikan agendan niin Suomessa kuin muualla. Keskellä kriisiä tämä on ollut perusteltua, mutta pandemian väistyessä linjaa on pystyttävä muuttamaan ajoissa. Nyt Suomi ei ole tekemässä näin. Suhdannepoliittisesti näyttää selvältä virheeltä jättää jalka kaasulle tilanteessa, jossa kasvu on kiihtymässä ripeästi ja Suomi saa huomattavaa vetoapua vientimarkkinoiden käänteestä.

Hallitus on ylittämässä menokehykset vielä vaalikauden lopullakin. Tähän ei ole perusteita. Kehysmenettely on pitänyt yllä menomalttia Suomen julkisessa taloudessa, mutta sen uskottavuus on kokenut ison kolauksen. Talousnäkymien paranemisesta huolimatta velanotto jatkuu voimakkaana. Uusimpien arvioiden mukaan Suomen valtiontalous on lähes 9 miljardia euroa alijäämäinen vuonna 2023 ja noin 7 miljardia euroa vielä vuonna 2025.

Paljon puhutut rakenteelliset uudistukset jäävät myöskin vaisuiksi tai kokonaan puuttumaan. Vielä viime syksynä julkaistussa kestävyystiekartassa tavoiteltiin 80 000 lisätyöllistä, minkä piti vahvistaa julkista taloutta 2 miljardilla eurolla. Todellisuus on kuitenkin paljon hienoa tavoitetta karumpi. Koko hallituskauden työllisyyspäätöksillä voitaisiin valtiovarainministeriön mukaan saada vain selvästi alle 50 000 työllistä lisää, mutta julkinen talous tasapainottuu vain noin 560 miljoonalla eurolla eli noin neljännes hallituksen kahden miljardin tavoitteesta. Tästä 560 miljoonasta 110 miljoonaa euroa on vieläpä sellaista, josta hallitus ei kyennyt päättämään edes valmistelutapaa.

Samoin muut julkista taloutta oikaisevat rakenteelliset uudistukset ja menosopeutus ovat jäämässä suurelta osin tekemättä. Esimerkiksi sote-uudistus – hallituksen yksi kärkitavoitteista – vie julkista taloutta täysin väärään suuntaan lisäämällä menoja seuraavan 15 vuoden ajan.

Investointeja suunnittelevien silmissä velkaantuminen tarkoittaa siirrettyä verotusta. Siksi kyky hallita velkaa on tärkeää työpaikkojen pysyvyyden ja uusien saamisen näkökulmasta. Suomen velanhallintakyky on kokenut takaiskun. Julkisen velan taso on lähivuosina nousemassa noin kaksinkertaiseksi sekä Ruotsiin että Tanskaan nähden. Velka kohoaa koronakriisiä edeltäneestä noin 60 prosentista yli 75 prosenttiin BKT:stä, kun Ruotsissa julkinen velka on vuonna 2023 jo matalampi kuin ennen koronakriisiä.

Taloudenpidon uskottavuus saa yhä suurempia säröjä, kun pelivara tulevia kriisejä varten kutistuu. Jo yhden prosenttiyksikön nousu julkisen velan korkotasoon tarkoittaa 1,7 miljardin euron vuotuista korkomenoa.

Kestävään julkisen talouden hoitoon ei päästä asettamalla vain tavoitteita ja suunnittelemalla prosesseja. Pitää tehdä päätökset ja panna ne toimeen. Muut Pohjoismaat antavat meille esimerkin siitä, miten julkista taloutta voi hoitaa linjakkaasti yli vaalikausien. Nyt nähdyillä päätöksillä Suomi jää edelleen reilusti Pohjolan peränpitäjäksi.