Raha kannustaa – työllisiä ja työttömiä
Jaoin taas kerran Twitterissä VATT:n käppyrän, joka osoittaa, että taloudelliset kannustimet vaikuttavat ihmisten käyttäytymiseen. Jostain kumman syystä se aiheutti jälleen kerran tietylle osalle Twitter-keskustelijoita suurta ahdistusta.
Osa keskustelijoista pakonomaisesti kieltää faktan, koska pelkää sen pohjalta tehtäviä johtopäätöksiä. Osa keskustelijoista tunnustaa kyllä faktan, mutta vähättelee sen merkitystä. Toki iso osa keskustelijoista tunnistaa faktan ja ihmettelee, miksi sen johdosta ei vieläkään ole ryhdytty toimeen.
Alla oleva käppyrä, joka perustuu VATT:n tutkimukseen, osoittaa työttömien työnhakijoiden työllistymistodennäköisyyden selvästi nousevan juuri silloin kun ansiosidonnainen työttömyysturva päättyy. Tietenkin tässä vaiheessa on vähemmän ihmisiä, kun työttömyyden alkuvaiheessa, koska onneksi moni työllistyy paljon ennen tuen päättymistä.
Minulle käppyrä osoittaa sen, että taloudellisilla kannusteilla on vaikutusta ihmisen käyttäytymiseen. Ja se on aivan luonnollista. Näinhän suurin osa ihmisistä, niin työllisistä kuin myös työttömistä, toimii. Se, että toteaa myös työttömien näin toimivan ei sisällä mitään moraalista paheksuntaa heitä kohtaan. Paheksuntani kohdistuu päättäjiin, jotka eivät ole muuttaneet järjestelmiä nykyistä paremmin työllistymistä tukeviksi.
Taloudelliset insentiivit – tai suoraan sanottuna raha – kannustaa tietenkin myös työllisiä. Jos näin ei olisi, niin miksi ihmeessä yksityiset yritykset tarjoavat työntekijöilleen erilaisia tulospalkkausjärjestelmiä. Tietenkin siksi, että ne vaikuttavat työntekijöiden käyttäytymiseen.
Aiemmalla työurallani olin erään yhtiön hallituksessa. Olimme siinä onnellisessa tilanteessa, että yhtiön tuotteiden kysyntä oli mukavassa kasvussa. Tuotannon lisääminen kysyntää vastaavasti olisi kuitenkin edellyttänyt uuden, erittäin kalliin laitteen hankintaa. Emme sitä tuolloin vielä tehneet, vaan otimme käyttöön tulospalkkausjärjestelmän, jonka seurauksena tuotanto olemassa olevalla laitekannalla kasvoi merkittävästi. Raha kannusti hyvin voimakkaasti tuon yhtiön työntekijöitä.
Aina ei sen tunnustaminen, että myös sosiaaliturva vaikuttaa työttömän työnhakijan käyttäytymiseen, ole ollut päättäjille niin mahdotonta, kun se vaikuttaa nykyisin olevan. Vaalikaudella 1995–99 asetti pääministeri Paavo Lipposen hallitus tavoitteeksi sosiaaliturvan kannustinloukkujen vähentämisen. Tätä työtä varten hallitus asetti ministeri Arja Alhon johtaman kannustinloukkutyöryhmän.
Työryhmä esitti omavastuuta toimeentulotuen asumismenoihin, pienituloisille suunnattavien veronkevennysten suuntaamista työtuloihin sosiaaliturvan sijaan sekä pienten lasten päivähoitomaksujen tulosidonnaisuuden merkittävää lieventämistä. Työryhmän esitykset pääosin toteutettiin ja kannustinloukkuja saatiin purettua. Työn vastaanottaminen muuttui aiempaa kannattavammaksi.
Valitettavasti Lipposen 1. hallituksen jälkeen monet hallitukset ovat taas pahentaneet kannustinongelmia. Parhaimmillaan joku hallitus onnistui pitämään ne ennallaan. Vähentämään kannustinloukkuja ei vaalikauden 1995–99 jälkeen ole mikään hallitus ole pystynyt. Vaikka olisi pitänyt.
Suomessa työikäisen väestön osuus pienentyy koko ajan. On erittäin tärkeää, että mahdollisimman suuri osa työikäisistä on töissä. Sen saavuttamiseksi tarvitaan monia toimia, joista yksi on kannustinloukkujen purkaminen. Vaan mistä lyötyisi päättäjille rohkeutta ryhtyä toimeen. Pitäisikö heidän kysyä neuvoa niiltä edeltäjiltään, jotka tähän aikoinaan pystyivät?