EK ja Perheyritysten liitto: Tulevalla hallituksella iso mahdollisuus saada keskisuuret yritykset vetämään Suomen kasvua 

25.04.2023

Tuleva hallitus voi saada talouteen merkittävää lisävauhtia, jos se ryhtyy toimiin keskisuurten työnantajayritysten eli Mittelstand-sektorin kasvumahdollisuuksien parantamiseksi. Yksi välttämätön toimi olisi työperäisen maahanmuuton helpottaminen, mikä auttaisi uusia pk-yrityksiä kasvamaan keskisuureen kokoluokkaan vahvistaen koko kansantaloutta. Näin uskovat Elinkeinoelämän keskusliitto EK ja Perheyritysten liitto, jotka keskustelevat kasvun eväistä tänään iltapäivällä valtuuskuntiensa yhteistapahtumassa Helsingissä.

Järjestöt liputtavat vahvasti niin sanotun Mittelstand-sektorin puolesta. Keskisuuret yritykset muodostavat kansantalouden moottorin, josta pitäisi saada huomattavasti enemmän tehoja irti Ruotsin ja Saksan tapaan.

Tulevan hallituksen elinkeinopolitiikassa katseet tulee kääntää eri puolilla maata sijaitseviin olemassa oleviin pitkän linjan työnantajayrityksiin. Nyt on oikea aika vauhdittaa nämä kasvamaan laajana rintamana keskisuureen yrityskokoluokkaan”, EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies sanoo. 

Järjestöjen mukaan Mittelstand-sektorin yrityksiä on tärkeää saada lisää, sillä niillä on kokoaan suurempi merkitys Suomen taloudelle ja työllisyydelle. Tilastojen mukaan uudet nettotyöpaikat ovat kuluneen vuosikymmenen aikana syntyneet juuri yli 50 henkeä työllistäviin keskisuuriin yrityksiin sekä tähän kokoluokkaan kasvamassa oleviin pk-yrityksiin.  

Nykyisin 50–499 hengen Mittelstand-yritysten osuus Suomen yrityskannasta on vain yksi prosentti. Kuitenkin niiden osuus yksityisistä työpaikoista on reilusti yli neljännes. Ne muodostavat kaikkien yritysten liikevaihdosta lähes kolmanneksen. Vain noin sata yritystä tuottaa kaksi kolmasosaa Suomen viennistä. 

”Mittelstandeja tarvitaan lisää viennin vahvistamiseksi. Verrokkimaihin nähden Suomen viennin kivijalka on auttamattoman kapea ja sitä tulee laajentaa”, Häkämies sanoo.

Työperäisen maahanmuuton vahvistaminen avainasemassa

Tärkeimpänä Mittelstandien kasvun esteenä on osaajapula, jonka taltuttamiseksi työperäisen maahanmuuton sujuvoittaminen ja kannustinloukkujen purkaminen on välttämätöntä. Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan viimeksi kuluneen vuoden aikana Suomeen on jäänyt syntymättä noin 130 000 työsuhdetta, koska osaajia ei ole löytynyt.

”Taloudessa investoinnit ja työpaikat hakeutuvat sinne, mistä työntekijätkin löytyvät. Osaajapulan vuoksi Suomi menettää jatkuvasti verotuloja ja siten valtion talouden velkaantumista on todella vaikea saada kuriin. Ilman työperäisen maahanmuuton vahvistamista kasvun yhtälöä on mahdotonta saada toimimaan”, Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Minna Vanhala-Harmanen sanoo.

Toinen kasvun hidaste ovat investointien lupajonot, joissa seisoo useamman miljardin edestä tulevaisuusinvestointeja. Kolmantena kasvun edellytyksenä on, että verotus kannustaisi yrityksiä kasvuun ja yrittäjiä oikea-aikaisiin sukupolven- tai omistajanvaihdoksiin.

Keskisuurten yritysten kasvussa avainasemassa ovat paikalliset kotimaiset omistajat ja perheyrittäjät, jotka ovat sitoutuneet toimimaan omilla paikkakunnillaan läpi vaikeimpienkin suhdanteiden. Sinivalkoisen pääoman merkitys korostuu entisestään, kun talousnäkymät ovat epävarmat. 

Perheyritysten liitto on esittänyt yhdessä EK:n kanssa kansallisen Mittelstand-ohjelman laatimista.

”Mittelstand-teema on syytä nyt nostaa elinkeinopolitiikan keskiöön. Työ- ja elinkeinoministeriö on jo toteuttanut laadukkaita esiselvityksiä, joiden pohjalta hallitus voi halutessaan valmistella kansallisen Mittelstand-ohjelman, jolla toimeenpannaan kasvun vauhdittamiseksi tarvittavat keinot”, Vanhala-Harmanen sanoo.  

Mittelstand-ehdotukset (EK): Lisää keskisuuria kasvuyrityksiä, työtä ja vientiä
Näkökulma (PL): Talouden kasvu ei toteudu ilman työllistäviä yrityksiä  

Lisätiedot:
PL: toimitusjohtaja Minna Vanhala-Harmanen, puh. 040 0511 786, minna.vanhala-harmanen@perheyritys.fi
EK: pk-johtaja Petri Vuorio, puh. 050 323 2979, petri.vuorio@ek.fi