Vuokratyö luo väyliä työhön

Tuoreen työ- ja elinkeinoministeriön teettämän vuokratyötä koskevan selvityksen mukaan vuokratyötä on helpompi saada kuin muuta työtä. Vaikeina työllisyysaikoina tämä kertoo siitä, että monet työntekijät, jotka muutoin olisivat työttömiä, saavat jalan oven väliin juuri vuokratyön kautta.

– Vuokratyö auttaa työnantajia ja työntekijöitä löytämään toisensa. Vuokratyökeskustelussa unohtuu usein se, että monelle vuokratyö on työttömyyden, eikä niinkään vakituisen työsuhteen vaihtoehto, Henkilöstöpalveluyritysten Liiton toimitusjohtaja Merru Tuliara kommentoi.

-Työelämä on muuttunut, ja nykyään uraa rakennetaan pala palalta, myös määräaikaisilla työsuhteilla. Henkilöstöpalvelualan yritykset kokoavat muiden alojen osa-aikaisista ja määräaikaisista työsuhteista kokoaikaisia ja pidempiä määräaikaisia tai jopa toistaiseksi voimassa olevia työsuhteita.

Selvityksen mukaan vuokratyötä tehdään usein myös siksi, että vuokratyössä oli mahdollisuus valita itse työaikansa ja -paikkansa. Lisäksi halutaan nähdä erilaisia työpaikkoja ja saada monipuolista työkokemusta. Selvityksessä tarkasteltiin vuokratyön tekemisen syiden lisäksi mm. vuokratyövoiman käytön syitä, määräaikaisten työsopimusten käytön yleisyyttä, määräaikaisen työsopimuksen perusteita sekä tiedottamista vuokratyössä.

Selvityksen mukaan 76 % vuokratyöntekijöistä kertoo olevansa määräaikaisessa työsuhteessa. Joka kolmas ei halua toistaiseksi voimassa olevaa työsuhdetta. Niistä työntekijöistä, jotka haluaisivat toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen, kolme neljäsosaa haluaisi sen käyttäjäyrityksestä ja vain vajaa kolmannes henkilöstöpalveluyrityksestä.

Vuokratyö on merkittävä voimavara yrityksille silloin, kun ne tarvitsevat tilapäistä työvoimaa. Vuokra-työvoimaa käyttävät yritykset kokevat, että vuokratyöntekijät ovat hyviä työntekijöitä, jotka saadaan tarvittaessa nopeasti töihin. Vuokratyön käytön koettiin olevan helppoa ja yksinkertaista.

Vuokratyöntekijöillä ei kuitenkaan korvata pysyviä työsuhteita. Kyselyyn vastanneiden työnantajien mukaan vuokratyöntekijöitä käytetään esimerkiksi sijaistarpeen täyttämiseen ja sesonkityövoimana.

-Myös tuoreen EK:n henkilöstö- ja koulutustutkimuksen mukaan vuokratyöntekijöiden puuttuminen ei johtaisi vakituisiin työsuhteisiin käyttäjäyrityksissä, vaan pikemminkin henkilöstön kuormittamiseen ylimääräisillä töillä tai jopa töiden tekemättä jäämiseen, toteaa EK:n asiantuntija Mika Kärkkäinen.

Selvityksen mukaan vuokratyöntekijät olivat tyytyväisiä siihen, että he olivat saaneet vuokratyöyrityksiltä riittävästi tietoa työsuhdeasioista. Vajaa 90 % ilmoitti olevansa täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että he ovat saaneet kirjallisen selvityksen työsuhteen keskeisistä ehdoista ja 75 % oli saanut mielestänsä riittävästi tietoa työsuhdeasioista. Lisäksi vuokratyöntekijät kokivat, että he ovat saaneet riittävästi tietoa tehtävän ammattitaitovaatimuksista, työn haitta- ja vaaratekijöistä sekä työturvallisuudesta. Enemmistö oli tyytyväisiä myös saamaansa perehdytykseen.

Kritiikkiä vuokratyöntekijät antoivat mm. määräaikaisen työsuhteen epävarmuudesta ja siitä, ettei heille ollut aina selvää, mikä oli määräaikaisen työsuhteen peruste tai kesto sekä siitä, ettei heitä aina kohdeltu yhdenvertaisesti käyttäjäyrityksen omiin työntekijöihin verrattuna. Vuonna 2012 ja 2013 voimaan tulleilla lainmuutoksilla on parannettu vuokratyöntekijöiden yhdenvertaista asemaa suhteessa käyttäjäyrityksen työntekijöihin sekä lisätty vuokratyöntekijöiden oikeutta saada tietää tarkemmin määräaikaisen työsuhteensa peruste ja kesto.

-Vuokratyöntekijöiden esille nostamiin epäkohtiin on jo lainsäädännön tasolla siis reagoitu. Uuden lainsäädännön vaikutukset eivät vielä täysipainoisesti näy selvityksen tuloksissa, sillä pykälien muuttuminen käytännön toiminnaksi vie aina oman aikansa, toteaa Merru Tuliara.

Lisätietoja:

Merru Tuliara
Henkilöstöpalveluyritysten Liiton (HPL) toimitusjohtaja
etunimi.sukunimi@hpl.fi
puh. 040 562 646

Mika Kärkkäinen,
Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n asiantuntija
etunimi.sukunimi@ek.fi
puh. 040 1721 411

Kommentit

Comments are closed.