EK:n talouskatsaus: Pysähtynyt talous lähtee vaivalloisesti liikkeelle

Suhdannekyselyjen perusteella Suomen talouden tilassa ei tapahdu suuria muutoksia lähimmän puolen vuoden aikana.

– Voimakasta käännettä ei odoteta, mutta pysähdyksissä oleva talous on vähitellen lähdössä liikkeelle, summaa ekonomisti Juha Vartia talouden tilaa EK:n talouskatsauksessa. Kasvun käynnistyminen on oletuksena myös suhdannelaitosten ennusteissa, mutta tuoreimmissakaan suhdannetilastoissa ei vielä näy konkreettista parannusta. Taloustilastojen perusteella saa maan suhdannetilanteesta synkemmän kuvan kuin suhdannekyselyistä tai ennusteista.

Ukrainan kriisi ei vienyt luottamusta

Ukrainan kriisi ei juuri erotu suhdannekyselyjen tuloksissa. Tämä on yhteistä niin Suomen kuin koko EU:n kattaville kyselyille.

-Kun suhdannekyselyissä ei arvioida pitkän aikavälin asioita, tämä voisi tarkoittaa sitä, että barometrien vastaajat eivät usko tilanteen lähitulevaisuudessa kärjistyvän niin, että yleinen suhdannekuva heikkenisi. Venäjän kehityshän on ollut jo pitkään heikko ja maahan liittyvät odotukset jo valmiiksi matalat, perustelee Vartia.

USA:n ja Kiinan taloudet takellelleet

USA:n kehitys oli heikko vuoden alussa, mutta maan talousviisaat pitävät tätä väliaikaisena. Kiina kärsii kasvukivuista, rakennusala ylikuumentui ja velkaantuminen uhkaa äityä jopa maan kehitystä uhkaavaksi ongelmaksi. Nyt rakentamisen ja kokonaiskysynnänkin kasvu maassa hidastuu, mikä näkyy maailmallakin mm. raaka-ainemarkkinoilla. Kiinan ulkomaankauppa ehti jo vähentyäkin kahden kuukauden ajan ennen kuin se huhtikuussa uudelleen piristyi.

Suomen ongelmana heikko hintakilpailukyky

Suomen markkinaosuudet viennissä ovat romahtaneet osin elektroniikka-alan ja metsäteollisuuden rakennemuutosten vuoksi. Taustalla vaikuttaa kuitenkin koko talouden tason heikko hintakilpailukyky. Saksa, Ruotsi, EU-maat keskimäärin sekä USA ovat kaikki pitäneet kustannustensa kasvun selvästi Suomea paremmin kurissa ainakin vuodesta 2005 lähtien.

*****************

EK:n talouskatsaus on luotaus Suomen ja kansainvälisten markkinoiden suhdanteisiin ja niiden taustoihin. Katsaus tehdään noin 10 kertaa vuodessa. EK:n talouskatsaus (20.5./pdf)

Kommentit

Kommentoi