Suomella etsikkoaika syventää kauppasuhteita USA:n kanssa

14.07.2022

Suomen NATO-jäsenyys ja hävittäjähankinta ovat lisänneet Yhdysvalloissa kiinnostusta Suomea kohtaan. Tanskan ja Norjan mallien mukaisesti Suomen on syytä NATO-jäsenyyden ja hävittäjähankinnan myötä syventää kaupallista ja teollista yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa. Puolustusteollisuuden ohella amerikkalaisia yrityksiä kiinnostaa Suomen monipuolinen teknologinen osaaminen älyinfrasta digitalisaatioon ja biotalouteen. EK:n johdolla Suomi onkin kehittämässä uudenlaista toimintamallia yritysten auttamiseksi Yhdysvalloissa ja samalla vahvistamassa tätä työtä edistäviä kaupallisia asiantuntijaresursseja Washingtonissa.

Jo sovitut F-35-hävittäjäkaupat tiivistävät puolustusteollista yhteistyötä Lockheed Martinin ja tämän kumppaneiden kanssa. Tämän ohella Suomelle avautuu mahdollisuus laajemminkin kehittää kaupallista ja teollista yhteistyötä amerikkalaisten kumppaneiden kanssa.

”Lockheed Martinin edustajat ovat Suomen vierailuiden yhdessä korostaneet siviilipuolen kasvavaa merkitystä teknologian ja innovaatioiden lähteenä tulevaisuuden puolustusteollisuudelle sekä vahvaa kiinnostusta Suomen osaamista kohtaan”, toteaa yhtiön ylintä johto äskettäin tavannut EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies.

Suomen Yhdysvaltain suurlähettiläs Mikko Hautala pitää myös tärkeänä, että Suomi monipuolisesti ja laajasti pyrkii hyödyntämään tiivistyvät suhteet Yhdysvaltojen kanssa.

”Suomi kiinnostaa nyt enemmän amerikkalaisia kuin aikoihin ja maakuvamme on selkeytymässä NATO-jäsenyyden myötä”, muistuttaa Hautala.

Suomen vahvistettava pikaisesti kaupallista osaamista ja lisättävä läsnäoloaan Yhdysvalloissa

Hävittäjähankinnoissa ei enää tunneta varsinaisia, perinteisiä vastakauppoja, vaan esimerkiksi Suomenkin Yhdysvaltojen kanssa tekemän F-35-hävittäjäkauppojen yhteydessä on sovittu, että hävittäjien tarjoaja Lockheed Marin-konserni kumppaneineen tekee suomalaistoimijoiden kuten Patrian ja Instan kanssa suoraan hävittäjähankintaan ja kansalliseen turvallisuuteen liittyvää puolustusteollista yhteistyötä noin 30 % hankinnan kokonaisarvosta eli noin 3 miljardin euron arvosta. Puolustusministeriö on arvioinut hävittäjäkauppojen ja puolustusteollisen yhteistyön suoran kotimaisen työllisyysvaikutuksen olevan 4500 henkilötyövuotta ja välillisen 1500 henkilötyövuotta.

”Tämä puolustusteollisen yhteistyön ohella F-35-kauppojen johdosta Tanska ja Norja loivat yhdessä Lockheed Martinin kanssa toimintamallin syventämään laajemmin maiden muuta kaupallista ja teollista sekä teknologista yhteistyötä yritysten kanssa. Vastaava yhteistyö myös Suomen on luotava Yhdysvaltojen kanssa”, korostaa asiaan perehtynyt EK:n kansainvälisen kaupan johtaja Timo Vuori.

Vuoren mukaan tällöin puhutaan valtion suoran hankintaprosessin ulkopuolisesta kaupallisesta ja teollisesta yhteistyöstä, joka voi koskettaa esimerkiksi televiestintää tai teköälyn sekä datan hyödyntämistä, ympäristö- ja energiateknologiaa, avaruus- tai arktista teknologiaa tai jopa infrastruktuuriratkaisuita.

”Siviiliteollisuuden ratkaisut ja teknologia ovat nykyisin keskeinen osa puolustusteollisuuden uudistumista ja kilpailukyvyn vahvistamista”, Vuori korostaa.

”Tanskan ja Norjan mallin mukainen, uusi yritysyhteistyö vaatii Suomelta uudenlaista osaamista ja resursseja Yhdysvalloissa. Tätä nyt valmistelemme yhdessä julkisten ja yksityisten kumppaneiden kanssa. Suomen on oltava nyt vahvemmin läsnä Yhdysvalloissa. Siksi ensimmäinen käytännön toimi tulee olemaan syksyn aikana uuden kaupallisen asiantuntijaresurssin hankkiminen Washingtoniin edistämään Suomen kaupallisia intressejä yhdessä Suomen suurlähetystön ja Business Finlandin sekä muiden kumppaneiden kanssa”, toteaa Vuori.

Suomessa johtavat talousalueet ja yrityskeskittymät eli ns. Kuutoskaupungit Espoo, Helsinki, Vantaa sekä Oulu, Tampere ja Turku ovat mukana yhdessä rakentamassa tätä yhteistyötä. Hyvä niin, koska pitkään valmisteltu hävittäjähankinta ja nopeasti tehdyt F-35 -kauppasopimukset vaativat nyt ripeitä ja ennakkoluulottomia toimia eri suomalaistahoilta, jotka edistävät kansainvälisiä kaupallisia ja teollisia suhteitamme sekä houkuttelevat investointeja Suomeen.

Vuoren mukaan Suomen NATO-jäsenyys ja F-35-hävittäjäkaupat ovat jo nyt vahvistaneet merkittävästi maakuvaamme Yhdysvalloissa. Suomi ja sen osaaminen kiinnostaa laajasti.

”Seuraavien 2-4 vuoden aikana meidän on hyödynnettävä kaupallisestikin tämä kasvava kiinnostus Suomea ja sen teknologiasta osaamista kohtaan.”

Vuoren mukaan tämä avaa uusia ovia Suomen viennille ja myös investoinneillekin sekä innovaatio- ja tutkimusyhteistyölle Yhdysvaltojen kanssa, joka jo nyt taitaa olla laajasti arvioituna Suomen tärkein kauppakumppani.

NATO-jäsenyyden kautta Suomi pääsee mukaan myös muiden NATO-maiden puolustusteollisiin hankintoihin, mikä ei aikaisemmin ollut mahdollista. Yhteistyö Yhdysvaltojen kanssa ei ainakaan heikennä mahdollisuuksiamme pärjätä näissä hankinnoissa.

”NATO ja hävittäjähankinta siirtää Suomen ulkomaankaupan painopistettä selvästi pari piirua länteen, mikä on fiksu valinta uudessa geopoliittisessa tilanteessa markkinoilla, joilla Venäjä eristäytyy ja Kiinankin riskit pitää uudelleenarvioida”, korostaa Vuori.