Mirja Hannula bloggaa: Ammatillisella koulutuksella näytön paikka

Osaajien puute ei saa muodostua kasvun esteeksi Suomen talouden käännyttyä nousuun, kirjoittaa johtava asiatuntijamme Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n blogissa.

Odotukset ammatillisen koulutuksen uudistumista kohtaan ovat korkealla. Kun taloustilanne näyttää vihdoin valoisammalta, yritysten kasvu haastaa koulutuksen reagointikyvyn. Työvoiman kysyntä ja tarjonta on saatava kohtaamaan juuri silloin, kun tarve uusille osaajille on. Osaajien puute ei saa muodostua kasvun esteeksi.

Keskustelu Suomen osaamistason nostamisesta pyörii korkea-asteen suorittaneiden osuuden ympärillä. Yritysten osaajatarpeet eivät kuitenkaan kohdistu vain korkeakoulutettuihin, vaan osaamistason nostamisesta on huolehdittava myös ammatillisessa koulutuksessa ja perusopetuksessa. Ammattiosaamisen tason nostaminen edellyttää, että kaikilla perusasteen päättävillä tulee olla nykyistä paremman valmiudet jatko-opintoihin.

Ammatilliselta koulutukselta vaaditaan nyt uudistumiskykyä ja todellista toimintakulttuurin muutosta. Tarjontalähtöisestä ajattelusta on siirryttävä kysyntälähtöiseen toimintaan. Asiakaslähtöisyys edellyttää, että yritysten erilaisia tarpeita kuullaan ja niihin vastataan yrityskohtaisesti. Hyvä kumppanuus yritysten kanssa ja sujuvat prosessit työpaikalla tapahtuvan koulutuksen osalta tukevat opiskelijoiden työllistymistä ja yritysten rekrytointivaikeuksiin vastaamista.

Yritysten tilanne vaihtelee. Kyseessä voi olla akuutti rekrytointitarve, digitalisaation mukanaan tuoma osaamisvaje tai esimerkiksi pk-yrityksen omistajavaihdostilanne. Tutkinnon osien hyödyntäminen osaamisen kehittämisessä sekä oppisopimuksen joustava käyttö aina, kun yrityksellä on tarve uudistaa henkilöstön osaamista, ovat keinoja lisätä monitaitoisuutta ja pidentää työuria. Pidemmän tähtäimen yhteistyössä on ratkottava, miten nuoret saadaan kiinnostumaan niistä aloista, jotka työllistävät.

Ammatillisella koulutuksella on nyt näytön paikka. Reformi tarjoaa erinomaisia mahdollisuuksia, jotka on otettava täysimääräisesti käyttöön eri asiakasryhmien tarpeisiin vastaamiseksi tehokkaasti ja ketterästi heti, kun lainsäädäntö astuu voimaan. Muutos ei synny itsestään, vaan sitä on johdettava.

Kirjoitus on julkaistu 9.10.2017 AMKE ry:n sivuilla.

Kirjoittaja

Kommentit

Kommentoi