Ammattikorkeakoulujen toimilupiin liittyvät koulutusvastuumuutosesitykset

Elinkeinoelämän keskusliitto EK kiittää mahdollisuudesta lausua näkemyksensä ammattikorkeakoulujen koulutusvastuiden muuttamisesta. Koulutusvastuut ovat tärkeä signaali siitä, mitä osaamista koulutusjärjestelmä tuottaa työelämän tarpeisiin. Eri alojen osaamisen kysynnän ja tarjonnan pitäisi kohdata mahdollisimman hyvin.

Koulutusvastuita, jotka määritellään kunkin ammattikorkeakoulun toimiluvassa, on syytä aika ajoin tarkistaa. Osaamisen kysynnässä tapahtuu valtakunnallisia, alueellisia ja alakohtaisia muutoksia. Myös hallitusohjelman osaamisen kärkihankkeen mukaisesti on tarpeen selkiyttää ja tehostaa korkeakoulujen profiloitumista ja yhteistyötä. Koulutusresursseja on koottava entistä elinvoimaisemmiksi kokonaisuuksiksi.

EK pitää esitettyjä koulutusvastuumuutoksia pääsääntöisesti hyväksyttävinä. Esitetyt koulutusvastuut ja niihin tehtävät muutokset jäävät kuitenkin kokonaisuuden ja perusteiden osalta epäselväksi.

Esitämme, että paikallisen keskustelun lisäksi valtakunnallisista työelämän tarpeista käydään tiivistä vuoropuhelua ministeriön, korkeakoulujen ja elinkeinoelämän välillä.

Esitettyjen koulutusvastuumuutosten perusteella on vaikeaa ottaa kantaa siihen, onko ammattikorkeakoulutuksen osalta koulutuksen tarjonnan kokonaisuus ajantasainen vai päivityksen tarpeessa. Vuoropuhelun lisäksi elinkeinoelämä toivoo käytävän keskustelua yhteisestä tulevaisuusvisiosta koulutustarjonnasta, oppimisympäristöistä ja toimintatavoista, joilla vastataan työ- ja elinkeinoelämän osaamistarpeisiin.

Kunnioittavasti

Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Osaaminen ja kasvu

Riikka Heikinheimo
Johtaja