Fortumin Petra Lundströmistä vuoden teknologiajohtaja 2012

12.01.2012

Vuoden 2012 teknologiajohtajaksi on valittu Fortum Oyj:n teknologiajohtaja Petra Lundström. Tekniikan Akatemian (TAF) jakama palkinto jaettiin nyt toista kertaa. Elinkeinoelämän keskusliitto EK osallistui hankkeeseen ja voittajan valintaan ensimmäistä kertaa.

Palkittu Lundström on huippuesimerkki positiivisesta ja valovoimaisesta johtajasta, jolla on näkemyksellinen ja innovatiivinen ote työhönsä, jossa yhdistyvät teknologia- ja liiketoimintaosaaminen. Sen lisäksi, että Lundström on inspiroivalla tavalla edistänyt t&k-toimintaa ja sen hyödyntämistä Fortumin sisällä, hän toimii aktiivisessa yhteistyössä omien sidosryhmiensä ja verkostojensa kanssa jakaen kokemustaan ja osaamistaan t&k-toiminnan kehittämisessä. Hän on muun muassa ollut EK:n tutkimus- ja innovaatiovaliokunnan aktiivinen jäsen vuodesta 2008 alkaen. Fortumilla Lundström on työskennellyt yli 20 vuotta ja teknologiajohtajan roolissa vuodesta 2008 lähtien.

Teknologiapalkinnon julkistamistilaisuudessa perjantaina 13.1.2012 puheenvuoron käyttänyt kilpailun tuomariston jäsen, EK:n innovaatioympäristö ja osaaminen sektorin johtaja Timo Kekkonen korosti erityisesti verkostojen merkitystä osaamiseen ja sen hyödyntämiseen liittyvässä liiketoiminnan kehittämisessä.

– Yritysten eri toimintojen välinen tiivis vuorovaikutus, yhteistyö asiakkaiden kanssa ja monipuolinen verkottuminen yhtäältä muiden yritysten ja toisaalta yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa ovat menestymisen edellytyksiä. Tämän muutos näkyy myös yritysten kehittämistoimia tekevien ja niitä johtavien henkilöiden työssä. Teknologiajohtajien työ on muuttunut sekä strategisemmaksi että kansainvälisemmäksi ja töitä tehdään yhä enenevässä määrin asiakasrajapinnassa, Kekkonen totesi.

Vuoden teknologiajohtaja -palkinto jaettiin tänä vuonna yhteistyössä Tekniikan Akatemian (TAF), Spinverse Oy:n, Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n ja Sitran kanssa. Lisäksi hankkeessa toteutettiin yritysten kehittämis- ja innovaatiotoiminnan trendejä peilaava kysely, joka tavoitti lähes sata teknologiajohtajaa.

Lisätietoja:

Tekniikan Akatemia (TAF)

Timo Kekkonen, johtaja, EK, p. 09 4202 2541