Keskiviikkona koko maailma viettää henkisen omaisuuden päivää

24.04.2017

Juhlapäivän tarkoituksena on kiinnittää maailmanlaajuisesti huomiota luovuuden ja keksintöjen merkitykseen ihmiskunnan vaurauden ja hyvinvoinnin edistäjinä.

Mitä kuuluu Nokian uudelle aluevaltaukselle, terveysteknologialle? Kenellä on oikeus dataan terveyspalveluissa? Muun muassa nämä aiheet ovat esillä keskiviikkona 26.4. Maailman henkisen omaisuuden päivän Suomen tapahtumassa.

Suomen tapahtuma kytkeytyy sekä päivän kansainväliseen teemaan ”Innovation – Improving Lives” että ”Suomi 100 vuotta – Yhdessä” -juhlavuoden teemaan. Terveysteknologian ja -datan lisäksi tapahtumassa ovat esillä teknologian luomat mahdollisuudet teatterialalla sekä nuoret keksijät, tulevaisuuden menestyjät. Ohjelmassa on myös teatteria luovasti monessa eri muodossa.

Maailman henkisen omaisuuden päivää juhlistetaan maailmanlaajuisesti vuosittain huhtikuun 26.päivä. Päivä on Maailman henkisen omaisuuden järjestön WIPO:n (World Intellectual Property Organisation) koordinoima World IP Day. Sillä edistetään yleistä tietoutta henkisestä omaisuudesta ja aineettomista oikeuksista sekä niiden roolista mm. innovaatioiden ja taiteiden olemassaolon edellytyksenä.

Avauspuheenvuoron Suomen tapahtumassa pitää Patentti- ja rekisterihallituksen uusi pääjohtaja Antti Riivari.

– Innovaatiot ja luovan työn tulokset mahdollistavat hyvinvoinnin yhteiskunnassamme. Aineettoman arvon luonti, osaamisen suojaaminen ja aineettomista oikeuksista huolehtiminen on ensiarvoisen tärkeää Suomen taloudelle tulevina vuosina. Yhdessä olemme enemmän, myös seuraavat 100 vuotta, toteaa Antti Riivari.

EK:n IPR-asiantuntija Riikka Tähtivuori korostaa, että IPR-intensiivisen alan merkitys on EU:n tuoreimman selvityksen mukaan sisämarkkinoiden taloudessa entisestään kasvanut. Se muodostaa tänä päivänä jo noin 30% EU:n työllisyydestä ja noin 40% BKT:sta.

Hän muistuttaa, että aineettomat oikeudet (IPR) ovat yrityksille tärkeä kilpailukyvyn ja kasvun mahdollistaja yrityksen koosta, toimialasta ja maantieteellisestä ulottuvuudesta riippumatta.

– Näitä oikeuksia tulisi kaiken kokoisten yritysten hyödyntää mm. tavaramerkkisuojan ja patenttien muodossa. Tällainen juhlapäivä on erinomainen tapa levittää aiheesta tietoa yhteistyössä aineettomiin oikeuksiin liittyvien organisaatioiden kanssa.

Suomen tapahtuman järjestävät Helsingin kaupungintalolla yhteistyössä IPR University Center, Patentti- ja rekisterihallitus, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Keksintösäätiö, Suomalaisten Keksijöiden Tukiyhdistys ja Tukisäätiö, Suomen Keksijäin Keskusliitto, Sitra ja Helsingin kaupunki sekä opetus- ja kulttuuriministeriö.

Päivän ohjelma

World IP Day 2017 WIPO:n nettisivuilla