Janica Ylikarjula bloggaa: 13 parasta asiaa Brysselissä ja Suomessa

29.12.2016

EU-konkarimme summaa, mitä oppi neljän vuoden aikana arvostamaan Brysselissä ja mitä kaipasi Suomesta.

Kun yli neljän vuoden pesti EK:n Brysselin-toimiston päällikkönä läheni loppuaan, minulta alettiin kysellä, mitä jään Brysselistä kaipaamaan. Toisaalta tiedusteltiin, mitä asioita odotan Suomesta. Kyselyt saivat pohtimaan seikkoja, joita arvostan EU-pääkaupungissa ja toisaalta koti-Suomessa. Koska Belgia on niin monimuotoinen ja epäyhtenäinen maa, keskityn vain sen pääkaupunkiin.

Parasta Brysselissä

  1. Kansainvälisyys ja monimuotoisuus. Bryssel on yksi maailman kansainvälisimmistä ja monikulttuurisimmista kaupungeista. Se on silti ihmisen kokoinen lähialueen metropoleihin verrattuna.
  2. Työympäristö. Kaupunkiin on pakkautunut suuri joukko erittäin fiksuja henkilöitä, joilla on vahva halu kehittää EU:ta. Työ ja vapaa-aika sekoittuvat eikä työtunteja lasketa. Kun saa olla vielä mukana vaikuttamassa merkittäviin asioihin, niin inspiroivampaa ympäristöä saa hakea.
  3. Sijainti. Viikonloppureissuja tuli tehtyä melko harvoin. Silti mahdollisuus lähteä spontaanisti ja helposti junalla, vaikka Ranskan, Saksan tai Ison-Britannian kaupunkeihin, tuntui vapauttavalta.
  4. Arkkitehtuuri. Maison Cauchie kodin naapurissa, art nouveau -arkkitehtuuri ja muut upeat rakennukset sykähdyttivät. Piti vain rohkaistua nostamaan katse ylös vaarallisen epätasaisesta jalkakäytävästä.
  5. Kulttuuritarjonta. Klassinen musiikki, jazz-klubit ja pienimuotoiset konsertit vanhojen autojen yksityiskokoelman keskellä sekä taidenäyttelyt säväyttivät. Kiitos niistä kuuluu myös ihanille ystäville, jotka jaksoivat seurata laajaa kulttuuritarjontaa ja vinkata parhaista paloista.
  6. Ravintolat. Mukavampaa tapaa viettää aikaa ystävien kanssa ei heti tule mieleen kuin tavata jossakin Brysselin hyvistä, kohtuuhintaisista ravintoloista. Asiakaskunta koostuu tavallisesti eritaustaisista ja -ikäisistä ihmisistä. Kovan työnteon vastapainona kaupungissa osataan nauttia elämästä ilman runsaan alkoholinkäytön ylilyöntejä.
  7. Hintataso. Jouduin useammalla kerralla varmistamaan, kuulinko ruokaostosten loppusumman oikein. Hintataso on kohtuullinen ainakin Suomeen verrattuna, mikä lisää elämänlaatua.
  8. Joustavuus. Käytännön asiat hoituvat harvoin juuri niin kuin niiden on tarkoitus, mutta joku luova ratkaisu löytyy lähes aina. Vähitellen tästä toimintatavasta syntyvää joustavuutta alkoi arvostaa. Vaati tosin totuttelua, että ymmärsi tiukan ei:n olevan vasta keskustelunavaus.
  9. Rakkaat ystävät ja ihanat työtoverit. Muiden maiden sisarjärjestöjen ja muiden läheisten kollegojen kesken vallitsi lähes perhemäinen tunnelma.
  10. Kohteliaisuus. Kauniit sanat tekevät arjesta miellyttävän ja tämän tietävät jo brysseliläiset pienet lapsetkin. Lyhyellä hissimatkalla edellytetään nopeutta, että ehtii hoitaa tervehtimiset ja hyvänpäiväntoivotukset.
  11. Sää. Enpä olisi uskonut, että Brysselin sää päätyy listalleni. Kaupungissa sataa usein, mutta vähemmän kuin yleisesti luullaan. Talvi on mukavan leuto. Sää voi vaihdella päivän aikana ääripäästä toiseen. Mukana kannattaa siis olla aina sekä aurinkolasit että sateenvarjo.
  12. Vastaanottavaisuus. Brysselissä on totuttu siihen, että EU-asioiden parissa työskenteleviä tulee ja menee. Siksi kaupunkiin oli hyvin helppo asettua.
  13. Papukaijat. Kun vihreitä papukaijoja ilmestyy keittiön ikkunan taakse tai kun ne pitävät kovaa meteliä lähipuistossa, niin on vaikea uskoa olevansa Brysselissä.

Parasta Suomessa

  1. Täsmällisyys ja järjestelmällisyys. Kokoukset ja tapahtumat alkavat täsmällisesti, mikä helpottaa ajankäyttöä. Julkinen hallinto toimii, kun kaikki noudattavat sovittuja sääntöjä.
  2. Siisteys. Yleinen järjestys ja puhtaus ovat asioita, joita osaa kunnolla arvostaa vasta, kun on elänyt toisenlaisessa ympäristössä.
  3. Kauppojen aukioloajat. Jos Brysselissä en lauantaina ehtinyt ruokakauppaan, niin jääkaappi saattoi olla koko seuraavan viikon tyhjänä. Suomessa tätä huolta ei ole joustavien aukioloaikojen ansiosta.
  4. Helsinki ja meri. Ihanat erikseen ja erityisesti yhdessä.
  5. Ruisleipä ja salmiakki. Kliseisyydestä huolimatta toivoin näitä aina kotimaan tuliaisina. Harvasta maasta löytyy yhtä taivaallisia irtokarkkeja kuin Suomesta.
  6. Läheiset ihmiset ja mahtavat työtoverit. On ihanaa, kun voi olla mukana läheisimpien ihmisten arjessa ja elämänvaiheissa.
  7. Turvallisuus ja luotettavuus. Suomessa ei tarvitse olla jatkuvasti valppaana taskuvarkaiden vuoksi eikä järjestäytynyt rikollisuus ole päivittäin mielessä.
  8. Kraanavesi. Hyvältä maistuva kraanavesi on luksusta, jota pitää Suomessa helposti itsestään selvänä. Vesipullojen raahaaminen kaupasta kotiin on työlästä ja niistä syntyvää jätevuorta ei halua ajatellakaan.
  9. Tasa-arvoisuus. Suomessa asiat ovat tästäkin näkökulmasta lopulta hyvin.
  10. Kahvilat. Odotan innolla, että pääsen käymään taas suosikkikahviloissani ja testaamaan työkaverin listaamia uusia kahviloita. Helsingin kahvilatarjonta on poikkeuksellisen monipuolinen.
  11. Hiljaisuus ja rauhallisuus. Vaikka kuinka nauttisi kaupunginsykkeestä, niin suomalaisena arvostan ja välillä kaipaankin rauhaa.
  12. Peruskoulu ja erinomaiset opettajat. Korkeatasoinen peruskoulutus on edelleen asia, joka Suomesta tiedetään ja jota arvostetaan korkealle. Ihmetystä herättää se, miten oppimistulokset voivat olla niin hyvät, vaikka koulupäivät ovat lyhyitä ja läksyjä tulee vähän moniin muihin maihin verrattuna.
  13. Luonto. Edes kaltaiselleni cityihmiselle tämä ei kaipaa perusteluja.

 

Työni EU-edunvalvojana jatkuu nyt EK:n Helsingin-toimistosta käsin. Uusi (työ-)elämänvaihe innostaa – elinkeinoelämän EU-lobbausta on tarpeen tehostaa myös kotimaasta käsin. Ollaan siis yhteydessä ja pidetään aktiivista EU-keskustelua yllä!