Kuluttajasopimuksiin uudet säännöt EU:ssa, uutta tulossa myös onlinealustoille yritysten välisiin suhteisiin

EU:ssa saavutettiin yksimielisyys uusiksi säännöiksi kuluttajasopimuksista sekä tavaran kaupassa että digisisältöjen ja –palveluiden toimittamisessa. Elinkeinonharjoittajan näkökulmasta tiukennuksia nykysääntelyyn, toisaalta verkkokaupan voi odottaa yksinkertaistuvan, kun samat säännöt koskevat kaikkia.

Uudistuksella harmonisoidaan erityisesti virhesääntöjä ja kuluttajan oikeussuojakeinoja. Tältä osin on odotettavissa seuraavia uudistuksia:

  • Minimitakuuajaksi tulee yhtenäinen 2 vuotta koko sisämarkkina-alueella. Tästä voidaan poiketa kansallisella lainsäädännöllä vain ylöspäin.
  • Digisisältöjen suhteen yrityksille annetaan ensisijaisesti mahdollisuus korjata virheensä kohtuullisessa, ennen kuin kuluttajalla on oikeus peruuttaa sopimus. Peruutus- tai korvaustilanteissa kuluttajan on saatava korvaus nopeasti, 14 päivän sisällä.
  • Älylaitteita (esineiden internet) koskevat tavarankaupan säännökset. Myyjän on varauduttava päivittämään esimerkiksi älyjääkaapin ohjelmisto kohtuullisen ajan. Kohtuullinen aika riippuu tuotteen odotetusta käyttöiästä.
  • Kuluttajan velvollisuuteen reklamoida virheestä tietyssä ajassa ei ole tulossa yhtenäisiä säännöksiä. Jäsenmaat voivat säätää 2 kuukauden reklamointiajasta, mutta niiden ei ole pakko rajoittaa aikaa ollenkaan.

Tätä kirjoittaessa asiassa on poliittinen sopu EU:n lainsäätäjien kesken, mutta lopullisia direktiivitekstejä tarkennuksineen odotellaan vielä. Uusien sääntöjen on tarkoitus tulla kansallisesti voimaan näillä näkymin 2021.

EU:n uudistaa onlinealustojen ja yritysten välisiä suhteita, kun ns. platform to business (P2B) hankkeessa saavutettiin sopu vielä tällä kaudella. Uudistus tarkoittaa mm. seuraavia muutoksia onlinealustojen toiminnassa:

  • Lisää läpinäkyvyyttä alustojen hakutulosten määräytymiselle (ranking), mukaan lukien onlinealustojen omien tuotteiden esilletuonti ja niiden mahdollinen suosiminen.
  • Rajoituksia alustojen oikeudelle muuttaa ehtojaan yksipuolisesti, ilman etukäteisilmoitusta.
  • Alustoilla pitää olla tehokas, sisäinen valituskanava yrityksille ongelmatilanteiden nopeaksi ratkaisemiseksi.

Uuden asetuksen toivotaan edesauttavan PK-yritysten, kuten myyjien ja applikaatioiden kehittäjien, toimintaedellytyksiä kansainvälisillä online-markkinapaikoilla lisäämällä läpinäkyvyyttä ja ennakoitavuutta. Tästä lisää, kun saamme tietoa lopullisista yksityiskohdista.

Kirjoittaja:

Kommentit

Kommentoi