EK hallituksen budjettiriihestä: Talouden käänne edellyttää jämeriä päätöksiä

30.08.2013

Elinkeinoelämän keskusliitto EK kiirehtii maan hallitukselta rakenteellisten uudistusten määrätietoista jatkovalmistelua. Nyt tehdyt päätökset ovat oikeansuuntainen päänavaus julkisen talouden tasapainottamiseksi ja työllisyyden parantamiseksi.

Myöhemmin asetettavista työryhmistä tarvitaan rohkeita, ripeitä ja samalla huolella valmisteltuja ehdotuksia. Monet ydinkysymykset jäivät nyt jatkovalmisteluun ja lopputulos sen vuoksi avoimeksi. Työn tekemisen tulee olla aina ensisijaista ja kannattavaa, ja kaikkien tukijärjestelmien täytyy tukea tätä tavoitetta.

Ehdotukset on myös pantava toimeen niin nopeasti kuin mahdollista. Kaikki tiedot Suomen taloudesta osoittavat, että kestävää käännettä ei ole näköpiirissä, kilpailukyky rapautuu ja julkistalouden tila vaikeutuu.

On välttämätöntä, että rikkidirektiivin kustannuksia kompensoidaan yritykselle eikä kilpailukykyä rasiteta myöskään uusilla veroilla ja maksuilla. Tämä edellyttää mm. laivaliikenteen väylämaksujen poistamista ja kaavaillun windfall-veron perumista. Muuten on pelättävissä, että Suomi menettää lisää teollisia työpaikkoja.

Kansalaisten ostovoimaa on tarpeen tukea tuloverotukseen tehtävillä helpotuksilla.

Osinkoveropäätös pettymys

Elinkeinoelämä on pettynyt hallituksen päätökseen muuttaa viime keväänä tehtyä osinkoverolinjausta. Jos pelkona on ansiotulojen muuttaminen pääomatuloksi, asia olisi pitänyt ratkaista ansiotuloverotusta keventämällä eikä palauttamalla osinkojen ansiotuloverotus.

Osinkojen verottaminen ansiotulona on haitallista veropolitiikkaa ja kohdistuu erityisesti nopeasti kasvaviin, korkean osaamisen yrityksiin. Näiden yritysten toimintaa pitäisi päinvastoin tukea myös verotuksen keinoin, jos tavoitteena on talouskasvu ja entistä monipuolisempi elinkeinorakenne.

Haitallista ja suhdannetilanteeseen sopimatonta on myös se, että pitkäaikaisten investointien veropoistoja leikataan, yritysten korkomenojen vähennysoikeuteen tehdään lisärajoitteita ja matkailualan työpaikkoja vaarannetaan poistamalla edustuskulujen verovähennysoikeus.