EK:n talouskatsaus: Euroopan elpyminen ei näy Suomessa

Suomen taloudessa ei näy konkreettisia merkkejä elpymisestä eikä EK:n toukokuinen Suhdannebarometrikaan luvannut parempaa vielä syksyksi.

Julkinen velkaantuminen kasvaa Suomessa edelleen, ja saimme Euroopan komissiolta varoituksen huonosta talouskurista, ekonomisti Juha Vartia kirjoittaa EK:n tuoreessa Talouskatsauksessa.

Euroopassa tehdyistä suhdannekyselyistä on kevään aikana kuulunut hivenen parempia tuloksia kuin aiemmin. Yhdysvalloissa suhdanteet ovat sitä vastoin heikentyneet: ensimmäinen vuosineljännes jäi vaisuksi, joskin kasvun hiipumista pidetään tilapäisenä. Työllisyyskehitys on Yhdysvalloissa kuitenkin odotettua parempaa.

Kansainvälinen kauppa laantui vuoden alussa, kun Aasian ja Yhdysvaltojen vetoapu hiipui. Kansainväliset ennustelaitokset ovat alentaneet hiukan bkt:n kasvuennusteitaan.

Liikehdintää korko- ja rahamarkkinoilla

Euron kurssi on vahvistunut viime viikkoina eikä Euroopan keskuspankin (EKP) obligaatioiden osto-ohjelma ole enää heikentänyt euron arvoa.

Valtionobligaatioiden hinnat ovat laskeneet ja niistä maksetut korot ovat kohonneet yleisesti myös euroalueen ulkopuolella. Valtionobligaatioiden korot ovat laskeneet muun muassa Yhdysvalloissa ja Japanissa.

Korkojen nousu valtionlainamarkkinoilla ei liittyne suoraan Kreikan ja euroalueen, vaan rahamäärän lisäämisen riskeihin, joista EKP:n pääjohtaja Mario Draghikin varoitti hiljattain kannanotossaan.

Helsingin pörssissä pitkä nousu on katkennut ja kurssit ovat laskeneet nyt 10 prosenttia.

Neuvottelut Kreikan rahoituksesta ovat edenneet hitaasti, eikä päätöksiä ole saatu aikaan.

Euroryhmän rahaministerien toiveikkuus on kasvanut aavistuksen, vaikka kovin hyviä ratkaisuja ongelmaan tuskin on löydettävissä. Neuvotteluissa etsitään kompromissia eli velkojille ja Kreikalle vähiten huonoja ratkaisuja.

Lisätietoja

Kommentit

Kommentoi