Hyötytietoa yrityksille: Panostajalaki uudistetaan

Uudella lailla pyritään parantamaan räjäytystyössä työskentelevien henkilöiden turvallisuutta.

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen uudeksi panostajalaiksi (HE 134/2015 vp), jolla kumottaisiin nykyinen panostajalaki.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1. syyskuuta 2016. EK on osallistunut hallituksen esityksen valmisteluun ja pitää uutta lakia tarpeellisena.

Uudessa laissa säädettäisiin räjäytystyötä tekevän henkilön eli panostajan pätevyyskirjojen myöntämisen, uusimisen ja peruuttamisen edellytyksistä tarkemmin kuin nykyisessä laissa.

Lisäksi säädettäisiin pätevyyskirjojen voimassaolosta, pätevyyskirjoihin liittyvästä rekisteristä, tietojen luovuttamisesta rekisteristä, tietyistä poikkeuksista pätevyyskirjan myöntämiseen sekä tietyistä ilmoitusoikeuksista ja -velvollisuuksista.

Uuden lain tavoitteena on parantaa räjäytystyössä työskentelevien henkilöiden turvallisuutta sekä samalla räjäytystyöhön liittyvää yleistä turvallisuutta selkeyttämällä ja ajantasaistamalla sääntely.

Lisätietoja

Kommentit

Kommentoi