EU uudistaa naapuruuspolitiikkansa

EU siirtyy entistä kohdistetumpaan yhteistyöhön kunkin naapurimaansa. Näin voidaan keskittyä kunkin naapurin kanssa relevantteihin kysymyksiin kuten energia, turvallisuus tai henkilöiden liikkuvuus.

EU:n korkea edustaja Mogherini ja komissaari Hahn tiedottivat 4.3.2015 EU:n naapuruuspolitiikan uudistamisesta. EU siirtyy hyvin laaja-alaisesta yhteistyöstä naapurimaiden kanssa entistä kohdistetumpaan yhteistyöhön kunkin naapurimaan kanssa asioissa, joihin kummankin osapuolen kiinnostus on vahvinta. Tällaisia aloja ovat mm. energia, turvallisuus, henkilöiden liikkuvuus ja kauppa.

Samalla päätettiin käynnistää konsultaatio, joka päättyy 30.6.2015. Yhteistyön kohdentamisen lisäksi konsultaatiolla haetaan ratkaisuja, joilla EU:n naapuruuspolitiikkaa tukevan rahoitusinstrumentin ENP:n käyttöä voidaan sopeuttaa entistä paremmin muuttuviin olosuhteisiin. Mogherinin mukaan yhteistyön ovi on auki myös Venäjälle.

EU:n komission tiedote sisältää myös ohjeet konsultaatioon osallistumista varten.

Kommentit

Kommentoi