Jari Huovinen bloggaa: Yrittäjyyskulttuurin vallankumous on täällä

Kirjoittaja Jari Huovisen työnä on tuottaa tutkimusdataa pk-edunvalvonnan tueksi.

Kohta se on taas täällä: parin viikon päästä maan valtaa valtava startup-hypetys, kun saamme todistaa kasvuyrittäjien ja pääomasijoittajien vuosittaista invaasiota Helsingissä. Kyse on tietysti mahtavat mittasuhteet saaneesta Slush-tapahtumasta. Siellä toteutetaan yrittäjyysvallankumousta, jossa suomalaisille perinteinen ”pidetään kynttilää vakan alla” -kulttuuri muuttuu yön yli hurmoshenkiseksi ja taivaita tavoittelevaksi kansanliikkeeksi.

Slush-kuplan ulkopuolelta katsottuna tämä uuden sukupolven itsetietoisuus ja -varmuus saattaa aiheuttaa paitsi innostusta, myös hämmennystä. Pitkän linjan yrittäjäkonkarit ovat tottuneet siihen, että ”teot puhukoon puolestaan”. Ei ihme, jos startup-sukupolven julistuksellisuus voi tuntua joskus hieman vieraalta. Yksi senioriyrittäjä ihmettelikin: ”Ennen yrittäjäksi ryhdyttiin, kun osattiin jotain konkreettista. Nyt ryhdytään ensin yrittäjäksi ja pohditaan sitten, mitä tehtäisiin”.

Tätä yrittäjän kommenttia voidaan tulkita ainakin kahdella tavalla. Ensinnäkin yrittäjyys on monille entistä varteenotettavampi uravaihtoehto ja yhä useammalle jopa ensisijainen, tavoiteltavin määränpää. Toiseksi, digitalisoituvassa maailmassa osaaminen on usein jotain ihan muuta kuin aikaisemmin, eikä sitä välttämättä ole aina kovin helppo tunnistaa.

Niin tai näin, yrittäjyysilmapiirin kohentuminen lämmittää varmasti jokaisen mieltä. Suomi tarvitsee erilaisia yrittäjiä – niin kasvuhakuisia startuppeja, itsensä työllistäjiä kuin perinteisempiä pk-yrityksiäkin. Kaikki tekevät omalla tavallaan tärkeää työtä yhteiskunnan rakentamisessa ja kehittämisessä.

Yrittäjyyden edistämisessä riittää silti tehtävää. Ainakaan vielä yrittäjät eivät ole syrjäyttäneet palomiehiä, poliiseja, lääkäreitä tai lentoemäntiä lasten toiveammattien listoilla. Ehkäpä uuden sukupolven yrittäjäperheissä tämäkin muuttuu ja lasten toivelistoilta löytyy software designerin ja pelikehittäjien joukosta myös yrittäjiä!

Kirjoitus on julkaistu 21.11. Suomen Uusyrityskeskuksen blogissa. 

PS. EK on mukana verkottamassa pitkän linjan pk-konkareita ja startupeja. Tutustu Uudistajat-julkaisuumme, jossa nuoret ja varttuneet yrittäjät kertovat yhteistyön annista.

Slush_Dive_Uudistajat

 

Kirjoittaja

Kommentit 1

Yksi vastaus artikkeliin Jari Huovinen bloggaa: Yrittäjyyskulttuurin vallankumous on täällä
  1. Jorma Kelavuori sanoo:

    Olipa outoja näkemyksiä. Yrittäjyys ”varteenotettavana uravaihtoehtona” on abstrakti ja absurdi, jos se vaihtoehto on ilmassa ilman minkäänlaista liikeideaa. Jäljellehän jää silloin pelkästään yrittäjän -titteli ilman substanssia! Ja entäs sitten väitetty oman ”osaamisen tunnistamisen vaikeus” digitaalisessa maailmassa? Tämän heiton ainakin täytyi olla vitsi!

    Aivan täyttä höpöhöpöä, jota seuraa, kun yritetään selittää ”pitkän linjan yrittäjäkonkarien” identifioimaa täysin relevanttia ihmettelyn aihetta: yrittäjähypen seuraus on, että jo peruskouluista puskee ulos tyyppejä, jotka nimittävät itseään yrittäjiksi ilman, että heillä on edes liikeideaa. Näin on yllä olevan selityksen perusteella siksi, että he eivät kenties ole vielä tunnistaneet itsessään sitä osaamista, jonka ympärille se yritys sitten rakentuu. :)

Kommentoi