Tietosuojalainsäädännön uudistuksen valmistelu jatkuu

EU-maat neuvottelevat edelleen tiiviisti EU:n tietosuojalainsäädännön uudistuksesta. Yhteistä näkemystä on saavutettu luvuista, jotka koskevat rekisterinpitäjän velvollisuuksia ja henkilötietojen siirtoa EU:n ulkopuolelle. Muista osista laajassa ehdotuksessa haetaan edelleen yhteistä linjaa.

Euroopan komissio julkaisi ehdotuksensa yleiseksi tietosuoja-asetukseksi tammikuussa 2012. Neuvotteluja laajasta lainsäädäntöuudistuksesta on käyty Brysselissä siitä lähtien tiiviisti.

Hiljattain EU-maat löysivät yhteistä näkemystä rekisterinpitäjien velvollisuuksista ja viime kesänä henkilötietojen siirrosta EU:n ulkopuolelle. Muista laajan ehdotuksen osista jäsenmaat hakevat edelleen yhteistä linjaa.

Lainsäädäntöuudistuksella laajat vaikutukset

Henkilötietojen käsittely on käytännössä osa lähes kaikkien julkisten ja yksityisten organisaation toimintaa: henkilötietoja käsitellään esimerkiksi kunnissa, yrityksissä, tutkimuslaitoksissa ja yhdistyksissä. Yritykset käsittelevät esimerkiksi asiakkaiden tietoja, kunnat kuntalaisten ja yhdistykset jäsenten tietoja.

Komission ehdottamalla uudella asetuksella määritettäisiin koko EU:n alueella mm. seuraavat asiat:

  • Mikä tieto on henkilötietoa?
  • Millä perusteilla eri tahot, esimerkiksi kunnat, yritykset ja yhdistykset, voivat käsitellä henkilötietoja?
  • Mitä velvollisuuksia henkilötietojen käsittelyyn liittyy?
  • Mitä oikeuksia on rekisteröidyillä eli niillä henkilöillä, joiden tietoja käsitellään?

Komission ehdotuksen tarkoituksena on siten uudistaa EU:n yleinen tietosuojalainsäädäntö kokonaisuudessaan.

– Valmistelussa oleva lainsäädäntöuudistus on vaikutuksiltaan erittäin laaja. Komission ehdotuksen käsittely edellyttää erityistä huolellisuutta, jotta mahdollisten muutosten vaikutukset pystytään hahmottamaan hyvän lainsäädäntövalmistelun periaatteiden mukaisesti, EK:n asiantuntija Niina Harjunheimo korostaa.

Elinkeinoelämä: selkeää ja tasapainoista lainsäädäntöä

Komission ehdotus yleiseksi tietosuoja-asetukseksi ei luonut lainsäädäntöuudistukselle hyvää pohjaa. Jos lainsäädäntöuudistus toteutettaisiin komission ehdottamassa muodossa, lainsäädäntö muuttuisi nykyistä paljon yksityiskohtaisemmaksi ja henkilötietojen käsittelyyn liittyvät velvollisuudet lisääntyisivät merkittävästi.

Vaarana olisi, että muutokset rajoittaisivat järkevää ja tehokasta tietojen käsittelyä ja aiheuttaisivat turhia kustannuksia.

Euroopan parlamentti äänesti kannastaan lainsäädäntöuudistukseen viime keväänä. Valitettavasti parlamentin kanta ei tuonut ehdotukseen parannuksia – osin parlamentin esittämät muutokset jopa lisäisivät henkilötietojen käsittelyyn liittyvää hallinnollista taakkaa. Paljon odotuksia kohdistuu siten neuvostossa käytäviin neuvotteluihin.

– Elinkeinoelämä haluaa selkeää ja tasapainoista lainsäädäntöä, joka takaa hyvän tasapainon henkilötietojen suojan ja tehokkaasta tietojen käsittelemisestä saatavien hyötyjen välillä, Niina Harjunheimo sanoo.

– On myös varmistettava, että uudistuksella ei luoda yrityksille, kunnille ja muille henkilötietoja käsitteleville tahoille tarpeetonta hallinnollista taakkaa tai tarpeettomia kustannuksia, hän painottaa.

Lainsäädäntöön tulevat muutokset ja muutosten voimaantulon ajankohta ovat tiedossa vasta, kun neuvosto ja parlamentti ovat saavuttaneet uudistuksesta yhteisen näkemyksen. Tällä hetkellä on siten mahdotonta arvioida, milloin uusi lainsäädäntö mahdollisesti tulisi voimaan ja millaisia muutoksia siihen lopulta tulisi.

Lue lisää:

 

Kommentit

Kommentoi