Turbonappi on tervetullut investointikannustin

Hallitus esittää, että yritykset voisivat tehdä kone- ja laiteinvestoinneistaan kaksinkertaiset poistot verovuosina 2020—2023. Kannustinta ei ole sidottu yrityksen toimialaan ja se on myös muiden kuin tuotannollista toimintaa harjoittavien yrityksien käytettävissä. Esitetty mahdollisuus kaksinkertaisten poistojen tekemiseen on tervetullut avaus investointien vauhdittamiseksi ja on positiivinen signaali yrittäjien ja omistajien tekemille panostuksille.

— EK pitää tärkeänä sitä, että hallitus tukee yritysten investointeja ja siten kasvua ja työllisyyden kehitystä myös verotuksen keinoin. Kaksinkertaiset poistot voivat alentaa kynnystä investointipäätöksen tekemiseen ja vauhdittaa uusien investointien aloittamista. Investoinnit taas lisäävät tuottavuutta. Kaksinkertaiset poistot kannustavat siten yrityksiä uusiutumaan ja luomaan uusia tuotteita ja ratkaisuja, toteaa EK:n verojohtaja Anita Isomaa-Myllymäki.

Hallituksen esityksen mukaan kaksinkertaisten poistojen tekemistä ei ole rajattu pelkästään tuotannollisten investointien tekemiseen. Onkin tärkeää, että kaksinkertaiset poistot soveltuvat kaikkiin uusinvestointeihin ilman käyttötarkoitukseen liittyviä rajauksia, toisin kuin aikaisemmissa vastaavissa kannustimissa. Tämä ratkaisu helpottaa kannustimen soveltamista.

— Jäsenistömme on ottanut tiedon kannustimesta vastaan hyvin. Jos kannustimen jatkovalmisteluun voisi esittää yhden toiveen, se olisi kaksinkertaisten poistojen ulottaminen myös käytettyinä hankittaviin koneisiin ja laitteisiin. Korotettujen poistojen rajoittaminen pelkästään uusiin koneisiin ja laitteisiin jättää lain soveltamisalan ulkopuolelle monille, erityisesti pk-yrityksille, merkityksellisen osan investoinneista. Käytettyjen laitteiden sisällyttäminen säännöksen soveltamisalaan tukisi myös hallitukselle tärkeitä tavoitteita mm. kiertotalouden ja kestävän kehityksen edistämisestä. Käytettyjen koneiden ja laitteiden lisäämisellä kannustimen soveltamisalaan ei pitäisi olla myöskään suurta fiskaalista merkitystä, koska hallituksen esityksen mukaan ne muodostavat vain noin 10 % investoinneista, toteaa Isomaa-Myllymäki.

Laajempien kasvu- ja työllisyysvaikutusten saavuttamiseksi tämän tai mahdollisten tulevien poistokannustinten ulottaminen myös muihin kuin irtaimeen käyttöomaisuuteen tehtäviin investointeihin, kuten esimerkiksi IT-investointeihin, voisi olla harkinnan arvoista. Myös elinkeinotoiminnan käytössä olevien rakennusten lisäämistä lain soveltamisalaan voitaisiin harkita jatkossa.

Lisätietoja:

Kommentit

Kommentoi